Häiriöt ja järjestysmääräykset

Useissa asuintaloissa on käytössä järjestysmääräykset, jotka kertovat esimerkiksi yhteisten tilojen ja piha-alueiden käytöstä sekä kellonajoista, jolloin talossa alkaa hiljaisuus. Kerrostalon järjestysmääräykset löytyvät usein ilmoitustaululta tai ne on jaettu jokaiseen asuntoon.

Lataa tästä järjestysmääräykset talteen:

Valitettavasti järjestysmääräykset eivät aina takaa sitä, että erimielisyyksiä syntyy vaikkapa siitä, mikä on kohtuullista melua. Joitakin asukkaita voivat ärsyttää pianonsoitto, koiran haukkuminen tai lasten metelöinti.

”Silloin kun metelöinti ja häiriöt ovat jatkuvia, voidaan asiaan puuttua tekemällä häiriöilmoitus.”

Häiriöitä kotitalossasi?

Meille on tärkeää, että asuminen on viihtyisää ja turvallista. Pyydämme teitä ilmoittamaan vuokranantajalle, jos havaitsette kiinteistöllä häiriöitä.

Tarvitsemme ilmoituksen vähintään kahdelta eri huoneistossa asuvalta henkilöltä. Asukkaat voivat täyttää ilmoituksen yhdessä tai erikseen. Vuokranantaja ryhtyy huoneenvuokralain mukaisiin toimenpiteisiin vastaanotettuaan häiriöilmoituksen.

Yhden asukkaan ilmoituksen perusteella olemme yhteydessä häiriön aiheuttajaan. Mikäli häiriö tästä yhteydenotosta huolimatta jatkuu, tulee häiriöilmoitus vahvistaa toisen huoneiston asukkaan ilmoituksella.

Ilmoituksen tekijöiden tietoja ja nimiä ei luovuteta häiriön aiheuttajalle. Haluamme kuitenkin muistuttaa, että häiriöilmoituksen tekijöitä voidaan tarvittaessa pyytää toimimaan todistajina mahdollisessa vuokrasopimuksen päättämiseen liittyvässä oikeuskäsittelyssä.

Voitte täyttää häiriöilmoituksen sähköisellä lomakkeella tai tulostamalla ilmoituksen ja toimittamalla sen Lahden Talojen toimistolle.