Kotoilijamme kertoo vinkkivitoset etäopiskeluarkeen

Moni korkeakouluopiskelija on ollut jo vuoden ajan kokonaan etäopiskelumoodissa − itseni mukaan lukien. Näin jälkeenpäin voin todeta, että alku oli hankalinta, mutta sitten arki lähti rullaamaan. Toki vieläkin tulee usein hetkiä, kun kaipaan kavereiden kanssa yhteisiä juttutuokioita opiskelijaruokalassa ennen luennoille kiiruhtamista. Vallitseva maailmantilanne on kuitenkin nyt sellainen, mitä ei voi muuttaa hetkessä. Siksipä päätin jakaa muutaman itselle toimivaksi koetun vinkin etäopiskeluarkeen.

1.Aloita päiväsi pienellä happihyppelyllä.
Olen huomannut erittäin toimivaksi aamun piristäjäksi 15−20 minuutin ulkoiluhetken, ennen kuin syön aamupalan ja ryhdyn kouluhommien pariin. Lähteminen on aina vaikeinta, mutta joka kerta olen todennut, että kyllä kannatti. Aamureippailulle lähtemistä edistää ainakin itselläni se, että laitan jo illalla ulkoiluvaatteet valmiiksi odottamaan. Silloin on pienempi kynnys jättää ulkoilut välistä. 😉

2. Aikatauluta opintosi omaan arkeesi sopivaksi.
Olen suunnitellut selkeän rytmin arkeen ja pitänyt viikonloput täysin vapaana opiskelujutuista. Tärkeää on myös muistaa tauottaa opiskelua, jotta opiskeluun käytetty aika olisi mahdollisimman tehokasta. Aloitan opiskelun tavallisesti aamuisin noin klo 8–8.30. Tämän jälkeen pidän lounastauon noin klo 11.30–100 riippuen, kuinka nälkä kurnii vatsassa. Lounastauon jälkeen jatkan opintoja muutaman tunnin ajan, jonka jälkeen pidän välipalahetken. Iltapäivällä teen yleensä keskeneräisiä ja ei niin tärkeitä juttuja, jotka eivät vaadi ankaraa aivotyöskentelyä (mm. lähetän sähköposteja, tarkistan kurssien ohjeistuksia tms.) ja suunnittelen hieman seuraavaa päivää. Aikataulua ei kuitenkaan kannata suunnitella liian tiukaksi, koska niitäkin päiviä tulee, kun ei huvittaisi tehdä yhtään mitään, tämänkin tiedän omasta kokemuksestani.

3.  Laita motivaatiobiisi soimaan!
Joskus aloittamisen vaikeus iskee kuin salama muuntajaan, jolloin tuntuu, ettei vaan millään saa läppäriä auki. Tällöin laitan spotifysta soimaan jonkun oikein hyvää mieltä tuovan biisin. Joskus biisi voi olla esimerkiksi Antti Tuiskun – Mä vaan hiihdän, jolloin kyseenomaisen biisin tahtiin on erittäin osuvaa laulaa biisin sanoja omaan elämään sopivana: ”Jos nyt jaksan viel tän yhden kurssin yli, onks sen jälkeen uusii kurssei? 😀 Joskus biisi voi olla sitten ihan mitä tahansa Frederikin Gran Canariasta Pyhimyksen Jättiläisen kautta Dannyn Kesäkatuun. Ystäväni tuntevatkin minut aktiivisena motivaatiobiisien jakajana, koska yleensä vaikeina aamuina jaan päivän motivaatiobiisin snapchatin videona myös ystävieni iloksi! Tällä tavalla saan jaettua motivaatiota omasta mielestä erinomaisten biisien muodossa myös toisille. Hieman on joskus tullut kyseenalaistusta näiden biisien ”hyvyydestä”…

4. Sisällytä arkeesi piristyshetkiä.
Pienet piristykset arjessa auttavat ainakin itseäni jaksamaan paremmin. Piristyshetki voi olla esimerkiksi jakso lempparisarjaa tai etätapaaminen ystävän kanssa. Tällaiset hetket voi myös laittaa kalenteriin, jotta ne suuremmalla todennäköisyydellä toteutuvat. Lempparisarjan suhteen pieni varoituksen sana, sillä yksi jakso muuttuu äkkiä kokonaiseksi tuotantokaudeksi, ellei ole tarkkana 😉 Minulla piristyksenä toimii esimerkiksi yhdelle arkipäivälle aikataulutettu urheiluhetki, jolloin menen päivällä käymään vaikkapa kuntosalilla. Päiväsaikaan muita kuntosalitreenaajia on myös vähemmän, joten turvavälien pitäminen on huomattavasti helpompaa. Tämä tuo kivaa vaihtelua arkeen, kun sallii itselle iloa tuottavia juttuja ilman, että pitäisi koko ajan olla tehokas.

5. Salli itsellesi lepoa.
Vallitseva maailmantilanne kuormittaa meitä kaikkia. Huoli esimerkiksi läheisten terveydestä tai jaksamisesta kuormittaa minuakin. Tästä syystä ei ole järkeä kasata arkea sellaiseksi, että se on pelkkää suorittamista ja puurtamista. Levon ja palautumisen merkitystä ei voi korostaa koskaan liikaa.

 

Anniina on Lahden Talojen Kotoilija, joka kertoo elämästään ja siitä, millaista on asua Lahden Talojen kodissa.

Blogi