Kotoilijamme kertoo: Joulusiivouksen muistilista

Joulukuu kolkuttaa ovella ja myös joulusiivouksen aika lähestyy. Mikäli siivouksen haluaa tehdä perusteellisesti, saattaa siihen helposti upota päivä tai kaksi, mutta hyvin suunniteltuna voi sen hoitaa myös muutamassa tunnissa. Tässä postauksessa listaan siivouskohteet sinulle valmiiksi, joten sinun tarvitse vain tarttua pölyhuiskaan!

 

  1. Siivous kannattaa aloittaa turhien tavaroiden järjestelyllä omille paikoilleen tai kaappeihin niin, että ne ovat piilossa tasoilta ja hyllyiltä. Kaappien siivouksen voi hoitaa myöhemminkin, mutta tavarat ja esineet, joilla ei ole selkeää sijoituspaikkaa kannattaa kerätä omalle hyllylleen tai kestokassiin. Kun turhat tavarat on poistettu voi tasoilta ja hyllyiltä pyyhkiä pölyt.

 

  1. Keittiö on joulun aikaan kovassa käytössä ja sen siivoamisessa kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan tärkeään kohtaan. Jääkaappiin on hyvä kurkistaa ja tarkastaa, onko sinne mahdollisesti jäänyt jotain pois heitettävää. Jääkaapin hyllyt on myös hyvä pyyhkäistä puhtaaksi!

 

  1. Toinen keittiön siivouskohde on uuni. Uunin puhdistuksen voi hoitaa ekologisesti mäntysuovalla, etikalla ja sitruunalla tai ruokasoodalla. Mäntysuovalla pestäessä levitä mäntysuopaa uunissa tahrojen päälle, lämmitä uuni hetkeksi +50 asteeseen ja uunin jäähdyttyä harjaa lika irti pehmeällä harjalla. Mikäli uuni on erittäin pinttynyt ja likainen, kannattaa turvautua uuninpesuaineeseen! Muutoin keittiön tasot on hyvä pyyhkäistä puhtaaksi niin, että keittiön yleisilme on siisti.

 

  1. Keittiön siivouksen ja tasojen pyyhkimisen jälkeen on aika imuroida lattiat sekä matot. Lattiat kannattaa myös pestä, sillä se raikastaa kodin ilmaa. Moppaillessa voi myös hetkellisesti avata muutaman ikkunan. Petivaatteet kannattaa viedä tuulettumaan heti siivouksen alussa niin urakan päätteeksi ne ovat raikkaat ja ehtivät lämmetä illaksi.

 

  1. Lopuksi kannatta tehdä kevyt pesu myös vessassa ja kylpyhuoneessa. Pese wc-istuin sekä lavuaari, suihkuta lattioilta pölyt ja roskat vedellä pois.

 

  1. Mikäli asunnossasi on sauna voi sen pesun hoitaa samalla. Suihkuta puupinnat ensin kuumalla vedellä, pese lauteet puun syiden suuntaisesti yleis- tai saunanpuhdistusaineella ja huuhtele pinnat kylmällä vedellä. Veden lämpötila vaikuttaa puun huokosiin, kuuma vesi avaa huokoset ja kylmä vesi puolestaan sulkee.

 

HUOM! Jos asunnossasi ei ole saunaa niin joulusaunaan on mahdollista päästä siitä huolimatta. Lahden Talot lämmittävät kotitalosi saunat jouluaattona lenkkisaunatyyliin miesten ja naisten vuoroina!

 

 

Siivous kannattaa keskittää pääasiallisesti niihin huoneisiin, joissa joulun aikana vietät eniten aikaa. Muihin tiloihin voi tehdä pikaisemman siivouksen imuroimalla ja siistimällä yleisilmeen. Kiinteistöissä on myös ilmaiset pyykkituvat asukkaiden käyttöön, joita kannattaa ehdottomasti hyödyntää, mikäli joulusiivouksessa tulee eteen likapyykkiä.

 

JOULUSIIVOUKSEN MUISTILISTA:

 

  • Siivoa turhat tavarat piiloon ja pyyhi pölyt tasoilta
  • Vie petivaatteet ulos tuulettumaan ja vaihda puhtaat lakanat
  • Järjestele jääkaappi
  • Pese uuni
  • Imuroi ja moppaa lattiat
  • Pyyhi vessan ja kylpyhuoneen pinnat ja puhdista wc-istuin

 

Aino on Lahden Talojen Kotoilija, joka kertoo millaista on asua Lahden Taloilla.

Blogi