Keskustaelämän helppoutta ja kulttuurielämyksiä

Lahden keskustan alue on tiivis ja monipuolinen asuinympäristö kaupunkielämästä nauttiville. Kaikki tarvittavat palvelut ovat käden ulottuvilla – mutta luontomaisemiinkin kipaisee kätevästi vaikkapa Kartanon alueen Lanupuistossa tai Teivaan sataman rantaviivassa.

"Keskustan alueen palvelut houkuttelevat saavutettavuudellaan, mutta löytyy Lahden keskustasta iloa myös kulttuurista, liikunnasta ja luontomaisemista nauttiville."

Lahden keskusta-alueeseen kuuluvat Keski-Lahti, Kartano ja Paavola ovat oivallisia kotikulmia keskustaelämän helppoutta ja monipuolista palvelutarjontaa arvostaville. Keskusta-alue ulottuu käytännössä rantaviivasta toiseen – Vesijärvi lännessä ja Joutjärvi idässä rajaavat keskusta-aluetta ja tuovat luonnon myös keskusta-asujien saataville.

Kulttuurinnälkäiset voivat pistäytyä Lahden kaupunginteatterin näytökseen tai piipahtaa Lahden visuaalisten taiteiden museossa Malvassa kirkkopuiston kupeessa. Jos jaksaa kivuta Radiomäen kukkulan laelle, voi myös piipahtaa radio- ja tv-museo Mastolassa ja laskeutua mäeltä kohti urheilukeskusta ja Hiihtomuseota. Urheilupyhättönä tunnettu Lahden stadion suurine hyppyrimäkineen ja kisapuistoineen on komeaa katseltavaa aivan keskustan tuntumassa.

Lahden keskustassa shoppailijoita palvelevat niin Kauppakeskus Trio ja Sokos kuin pienemmät erikoisliikkeetkin. Monipuolisesta ravintola- ja kahvilatarjonnasta löytyy varmasti suun mukaista purtavaa niin eksoottisista kuin lempeämmistäkin makuelämyksistä nauttiville. Myös ruokakaupat, kuten Prisma Syke, K-Citymarket Paavola ja keskustan Lidl palvelevat keskustan asukkaita aamusta iltaan.

Vesijärven rannan satama-alueella ja kauniissa Kariniemen puulajipuistossa pääsee ihailemaan alati muuttuvaa luontomaisemaa. Teivaan sataman Vesiurut ja satamassa kesäisin lipuvat veneet tuovat Lahteen häivähdyksen kansainvälistä tunnelmaa. Satamakävelyllä voi piipahtaa Ravintola Lokkiin, Lahden Nosturiin tai Kahvila Karirantaan virkistäytymään ja nauttimaan herkuista. Lisäksi Salpausselän lenkkimaastoissa ja urheilukentillä voi haastaa itseään erilaisiin sporttisuorituksiin.

Perheen pienimpien lempipaikkoja keskustan alueella ovat Alatorin toimintapuisto, Erkonpuiston ja Sairaalapuiston leikkialueet sekä Ainonpuiston leikkialue päiväkodin pihassa. Muita alueen päiväkoteja ovat Humpulan ja Villa Piiparin päiväkodit. Kartanon alueelta keskustan vierestä löytyy myös Musiikkileikkikoulu Musiikkimarakatti. Lahden keskustan alueella sijaitsee myös useampia opinahjoja.

KATSO KESKI-LAHDEN KOTIMME!

Monipuoliset palvelut, liikkeet ja ravintolat

Erinomaiset kulkuyhteydet

Satama-alue lähellä

Monipuoliset harrastuspaikat ja lenkkimaastot