Siirry sisältöön

Nastola

Vain 15 kilometrin päässä Lahden keskustasta sijaitseva Nastola on oivallinen asuinalue luonnonrauhasta ja pikkukylän tunnelmasta nauttiville.

Tunnelma valloittaa Nastolassa

Vehreä luonto

Salpausselän harjut ovat Nastolan ydinmaisemaa – koko kirkonkylä on itseasiassa rakentunut harjun laelle! Harjujen lisäksi Nastolan kirkonkylän luontomaisemaa värittävät ihastuttavat järvet Iso-Kukkanen ja Pikku-Kukkanen. Kirkonkylän Hevosniemen uimarannassa voikin pulahtaa vilvoittavalle uinnille metsäretken yhteydessä.

Sujuvien kulkuyhteyksien päässä

Nastolasta pääsee helposti pujahtamaan pidemmillekin retkille – raiteita pitkin matka taittuu helposti Lahden tai Kouvolan suuntaan, sillä Nastolasta Lahden keskustaan matkaa vain kymmenessä minuutissa. Lisäksi Nastolasta on helppo hurauttaa liikkeelle myös autolla ohitse kulkevaa Valtatie 12:ta pitkin.

Pajulahdessa harrastetaan

Nastolan yksi tunnetuimmista maamerkeistä on liikuntakeskus Pajulahti, jossa pääsee harrastamaan ja lomailemaan vaikka koko perheen voimin. Pajulahden seikkailupuistossa, fatbike-poluilla tai sup-lautojen päällä temppuilevat mielellään niin isot kuin pienetkin sporttailijat. Taiteenystäviä puolestaan ilahduttaa Nastolasta löytyvä Taidekeskus Taarasti, jonka vaihtuvat näyttelyt tarjoilevat kulttuurielämyksiä monissa eri muodoissa.

Palvelut Nastolassa

6km

Keskustaan

5 Koulua

420 m – 1,1 km

5 Ravintolaa

420 m – 1,1 km

3 puistoa

420 m – 1,1 km

Kirjasto

420 m – 1,1 km

4 Päiväkotia

420 m – 1,1 km

Ahtialan kotimme

  • Pulteritie 1

    Rakokivi, Nastola

    39,0 m²
    1h+kt+p
    593,48 €/kk
    Vapautuu 1.4.2026
  • Vasaratie 2

    Rakokivi, Nastola

    64,0 m²
    3h+kt+p
    901,67 €/kk
    Vapautuu 1.3.2026
  • Vasaratie 2

    Rakokivi, Nastola

    64,0 m²
    3h+kt+p
    896,11 €/kk
    Vapautuu 16.1.2026
  • Vasaratie 4

    Rakokivi, Nastola

    64,0 m²
    3h+kt+p
    896,11 €/kk
    Vapautuu 1.11.2025
  • Vasaratie 4

    Rakokivi, Nastola

    63,0 m²
    3h+kt+p
    872,00 €/kk
    Vapautuu 3.11.2025
Lahden Talot Copyright