Siirry sisältöön

Asemantausta

Asemantaustan vehreys valloittaa. Lisäksi se on liikkuvan ihmisen unelma, sillä viereiseltä matkakeskukselta pääsee näppärästi joka suuntaan.

Auvoisasti Asemantaustassa

Kävelymatkan päässä keskustasta

Asemantausta sijaitsee nimensä mukaisesti Lahden rautatieaseman takapihalla. Kävelymatkan päästä kotoa löytyvältä matkakeskukselta pääsee raiteita pitkin vaikkapa pääkaupunkiseudun hulinaan. Muutkin julkisen liikenteen palvelut liikennöivät Asemantaustassa vilkkaasti ja bussilla pääsee näppärästi huristelemaan ympäri Lahtea.

Palvelut ihan lähellä

Kävelymatkan päässä odottavat myös Lahden keskustan monipuoliset palvelut. Ruokaostokset hoituvat kätevästi K-Supermarket Hyppyrissä tai Huovilankadun K-Marketissa. Isommatkin ostokset voi hoitaa helposti vieressä sijaitsevissa Launeen Prismassa ja Citymarketissa.

Hyviä harrastusmahdollisuuksia

Asemantaustan vieressä sijaitsevan Launeen liikuntapuiston harrastuspaikat tarjoavat tekemistä joka lähtöön. Löydät muun muassa minigolfradan, padel-keskuksen, jäähallin ja koripallo- sekä jalkapallokentät. Keskuspuiston kupeessa sijaitsee myös keilahalli. Lapset puolestaan viihtyvät Osmolanpuiston leikkialueella tai Launeen perhepuiston monipuolisten aktiviteettien parissa.

Asemantaustasta löytyy myös Yli-Marolan kotieläinpiha.

Palvelut Asemantaustassa

6km

Keskustaan

5 Koulua

420 m – 1,1 km

5 Ravintolaa

420 m – 1,1 km

3 puistoa

420 m – 1,1 km

Kirjasto

420 m – 1,1 km

4 Päiväkotia

420 m – 1,1 km

Asemantaustan kotimme

  • pohjakuva

    Helkalankatu 1

    Asemantausta, Lahti

    869,98 €/kk 3h+kt+p, 60,0 m²
    Vapautuu 1.12.2024
  • pohjakuva

    Helkalankatu 6

    Asemantausta, Lahti

    718,50 €/kk 2h+kk+p, 50,0 m²
    Asunto heti vapaa
  • pohjakuva

    Kallioistenkatu 4

    Asemantausta, Lahti

    855,34 €/kk 3h+k+p, 67,5 m²
    Vapautuu 1.11.2024
  • pohjakuva

    Kallioistenkatu 4

    Asemantausta, Lahti

    855,34 €/kk 3h+k+p, 67,5 m²
    Vapautuu 1.11.2024
  • Lautamiehenkatu 5

    Asemantausta, Lahti

    674,50 €/kk 2h+k, 43,0 m²
    Vapautuu 1.12.2024
  • Pohjakuva

    Lautamiehenkatu 7

    Asemantausta, Lahti

    714,66 €/kk 1h+k+alk, 51,5 m²
    Asunto heti vapaa

Olemme Lahden seudun suurin vuokranantaja. Vuokraamme, omistamme, ylläpidämme ja rakennamme laadukkaita mutta mukavan hintatason koteja. Meillä on yli 7000 asuntoa, joista löydät ihanan kodin – rakastitpa sitten rauhaa tai kaupungin sykettä. Ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa sinua kaikissa asumiseesi liittyvissä asioissa.

Lahden Talot Copyright