Parvekesisustuksen trendit 2024
Parvekkeesta saat kesän ajaksi loistavan lisähuoneen – näiden vinkkien avulla luot parvekkeestasi kutsuvan ja vehreän keitaan.
Lahden Talot panostaa vahvasti kotiensa viihtyvyyteen. Yksi tärkeimmistä viihtyvyyteen vaikuttavista asioista ovat kotien piha-alueet. Lahden Taloilla piha-alueista huolehtii ammattitaitoinen tiimi, joka suunnittelee ja varmistaa, että talojen grillikatokset tai leikkialueet ovat juuri kyseiselle pihalle sopivan kokoisia ja piha-alueiden kasvit sopivia ja hyvin hoidettuja. Lahden Taloilla uusitaan noin 10–15 piha-aluetta vuosittain. Pihasuunnittelua tehdään aina kohde kerrallaan, ja uusitaan samassa yhteydessä niin oleskelualueet, leikkipaikat ja istutukset.
Myös kerrostaloasukkaat pääsevät nauttimaan puutarhatunnelmasta loihtimalla parvekkeelle kutsuvan keitaan. Kokosimme listan parveke- ja pihasisustamisen trendeistä, joiden avulla pääset helposti alkuun suunnittelussa.
-
Luo parvekkeesta vehreä keidas
Parvekeviljely on mahtava tapa saada pieneen tilaan paitsi viihtyisyyttä myös todellista hyötyä – erilaiset kukat, hyötykasvit, marjat, yrtit, tomaatit ja salaatit soveltuvat erinomaisesti parvekeviljelyyn. Puutarhaharrastuksen alkuun pääsee helposti ja istutusten määrää on helppoa kasvattaa pikkuhiljaa.
Suunnittele parvekepuutarha tai pihaviljelmät huolella ja hanki tarvittavat kasvatusastiat ja -tarvikkeet etukäteen. Hyödynnä erilaisia istutusastioita, ruukkuja, säkkejä ja istutuslaatikoita. Osan kasveista voi myös nostaa amppeliruukkuihin! Hyödyntämällä eri tasoja puutarhasta tulee runsas ja vehreä.
-
Suosi sisustuksessa rentoa boho-tyyliä
Persoonalliset tekstiilit, matot, tyynyt tai pöytäliinat ovat suosittuja etenkin pihan sisustuksessa. Pihasisustuksessa voi ottaa rennosti ja suosia raikkaita värejä ja erilaisia kuoseja. Toisaalta ulkotiloihin voi tuoda samoja värejä ja kuoseja, joita myös sisätilojen sisustuksessa käytetään – näin syntyy harmoninen kokonaisuus, jossa parveke tai terassi yhdistyy saumattomasti sisätilaan.
Valitsemalla erivärisiä kasveja saat luotua räiskyvää tai hillittyä tyyliä. Boho-tyyliin sopivat myös erityisen hyvin köynnösmäiset kasvit, jotka kiipeävät kasvaessaan ylöspäin tai rönsyävät amppelista kohti lattiaa.
-
Valitse luonnonmukaisia materiaaleja
Etenkin puu- ja rottinkikalusteet pitävät pintansa parveke- ja pihasisustuksessa edelleen. Myös maanläheiset sävyt ovat suosiossa ja luonnollista tunnelmaa lisäävät erilaiset istutukset ja kasvit. Maljakkoon voi poimia kukkia suoraan luonnosta tai rakentaa vaikkapa kasviseinän! Pihakalusteissa monikäyttöisyys ja liikuteltavuus ovat myös eduksi. Kevyet kalusteet on helppo siirtää talven ajaksi suojaan tai kasata yhteen sadekuuron yllättäessä.
Pihalle tai parvekkeelle voi myös tuoda hyönteishotelleja, jotka ovat paitsi hauskan näköisiä niin myös hyödyllisiä. Lahden Talot on jo useana kesänä tarjonnut koteja myös pörriäisille. Lahden Talot haluaa osaltaan olla mukana turvaamassa luonnon monimuotoisuutta ja siksi koteja tarjotaan myös mehiläisille, jotka pölyttävät ahkerasti muun muassa marja- ja hedelmäkasveja. Mehiläispesiä on yhteensä viisi kappaletta ja ne on sijoitettu asuintalojen läheisyyteen, jossa asukkaat pääsevät seuraamaan pörriäisten elämää.
-
Kasvata itse kesäherkkuja
Tämän helpompaa hyötykasvattamista ei ole! Poimi ruokakaupasta mukaan yrttikippoja ja ruukkusalaatteja ja istuta ne sellaisenaan parvekepuutarhaasi. Hyötypuutarhasi kukoistaa ja tuottaa satoa parhaiten, kun jaksat kastella, lannoittaa ja hoitaa kasveja säännöllisesti. Alkukesästä kasvit kasvavat hurjaa vauhtia ja tarvitsevat paljon vettä ja ravinteita. Useat kasvit ehtivät kesän aikana tehdä monta satoa, joten pääset nauttimaan itse kasvatetuista herkuista pitkin kesää!
Lahden Talojen asukkaat ovat päässet jo useana vuonna kokeilemaan kaupunkiviljelyä asuintalojen pihalle tuotujen istutuslaatikoiden avulla. Asukkaille on tänäkin vuonna järjestetty istutustarpeet ja -välineet erilaisten kasvien kasvattamiseen. Istutuslaatikoissa on viljelty muun muassa hyötykasveja.
-
Rakenna tunnelmaa yksityiskohdilla
Pihakalusteissa erityisen tärkeää on mukavuus – pehmeän kutsuva sohva tai riippumatto kutsuvat rentoutumaan ja suosittuja ovat myös erilaiset riipputuolit. Kutsuvaa tunnelmaa luovat myös erilaiset valot ja valosarjat. Kesäisin erityisen hyviä ja energiatehokkaita ovat aurinkokennolla toimivat valosarjat, jotka syttyvät luomaan tunnelmaa hämärän tullen.
Pienet yksityiskohdat rakentavat tunnelmaa ja pihasisustuksessa voi rennolla kädellä hyödyntää kirpparilöytöjä tai vaikkapa tyhjiä lasipurkkeja ja koota niistä erilaisia sisustuselementtejä, kukkamaljakoita tai tuikkukippoja.