Lahden Liipola uudistuu ja Kartanon kortteli täydentyy, kun Lahden Talot rakentaa uutta
Lahden Talojen rakennushankkeet Liipolassa ja Kartanon alueella muovaavat kaupunkikuvaa ja tuovat vuokra-asujille lisää kiinnostavia koteja. Liipolassa käynnistyy ensin purku- ja sitten rakennustyöt, kun taas keskustan tuntumassa Svinhufvudinkadulla viimeistellään jo vuosia rakennettua korttelikokonaisuutta.

Lahden Talojen merkittävät rakennushankkeet muovaavat kaupunkikuvaa Liipolassa ja Kartanon alueella. Liipolassa uudistetaan kokonainen kerrostalo purkamalla vanha rakennus ja rakentamalla sen jälkeen uusi nykyisten asumisstandardien mukainen kerrostalo, joka palvelee alueella hyvin viihtyviä vuokra-asukkaita pitkälle tulevaisuuteen.
Kartanon alueella puolestaan rakennetaan jo parhaillaan kolmatta Lahden Talojen kerrostaloa samaan kortteliin. Lahden Talojen tavoitteena on rakennushankkeiden myötä tarjota lahtelaisille laadukkaita, energiatehokkaita ja pitkäikäisiä koteja sekä tuottaa lisäarvoa omistajille, eli lahtelaisille itselleen.

Liipolassa tutulle tontille nousee uusi kerrostalo
Osoitteessa Pohjoinen Liipolankatu 14 sijaitsee tällä hetkellä vuonna 1972 valmistunut kerrostalo, jonka tilalle rakennetaan uusi seitsemänkerroksinen A-energialuokan kerrostalo. Uuteen taloon valmistuu 50 esteetöntä vuokra-asuntoa, yksiöistä perheasuntoihin. Rakennuksen katolle pystytetään aurinkosähkövoimala, jonka tuottamaa energiaa hyödynnetään kiinteistön talotekniikassa ja valaistuksessa.
Työmaa käynnistyy vanhan rakennuksen purkamisella loppuvuonna 2026, minkä jälkeen alkaa uuden talon rakentaminen. Tavoitteena on, että uudet kodit valmistuvat ja asukkaat pääsevät muuttamaan vuoden 2028 alussa.
Rakennushanke näkyy luonnollisesti myös nykyisten asukkaiden arjessa. Lahden Talot on tarjonnut purettavan talon asukkaille korvaavia asuntoja omasta asuntokannastaan, ja suurin osa onkin jo löytänyt itselleen uuden kodin. Halutessaan asukkaat voivat hakea asuntoa myös valmistuvasta uudiskohteesta.

Liipola on asukkaidensa pitkäaikainen koti
Liipolassa arki on sujuvaa ja luonto on lähellä. Liipolanmäen ulkoilumaastot, Härkämäen laavu ja ympäröivät metsät tarjoavat mahdollisuuden liikkua lähes kotiovelta lähtien. Lahden Talojen kiinteistöjohtaja Harry Koskela kertoo, että Liipolassa viihdytään ja siksi alueen jatkuva kehittäminen on tärkeää.
– Alueen sijainti on erinomainen, palvelut ovat lähellä ja asukkaat viihtyvät siellä pitkään. Juuri siksi alueeseen halutaan investoida. Uudisrakentaminen vahvistaa sekä asuinalueen vetovoimaa että Lahden kaupungin omistaman kiinteistökannan arvoa, Koskela toteaa.
Arki on Liipolassa helppoa myös palvelujen ansiosta. K-Market ja Sale ovat Liipolan omia lähikauppoja, mutta myös isot marketit löytyvät läheltä – esimerkiksi Launeen Prismaan ja Citymarkettiin kulkee kävellenkin alle kymmenessä minuutissa. Monitoimitalo Onni on myös alueen helmi, josta löytyy päiväkodin ja koulun lisäksi suun terveydenhuolto, liikuntasali ja kirjasto. Myös vapaa-ajan harrastuspaikat ovat monipuoliset: esimerkiksi Saksalan uimahalli ja kuntosali, Launeen perhepuisto sekä alueen ulkoliikuntapaikat minigolfradasta parkourparkkiin ovat lähellä. Keskustaan puolestaan pääsee helposti bussilla.

Svinhufvudinkadun kortteli valmistuu
Toinen Lahden Talojen merkittävä rakennushanke etenee Svinhufvudinkadulla. Nyt rakennettava viisikerroksinen kerrostalo täydentää korttelin, jossa sijaitsevat Lahden Talojen vuosina 2022 ja 2024 valmistuneet kerrostalot.
Svinhufvudinkatu 9:n uuteen taloon valmistuu 40 vuokra-asuntoa ja rakennus toteutetaan hybridirakenteisena, jossa betonirunko yhdistyy puurakentamiseen. Myös tämä kohde kuuluu A-energialuokkaan, ja sen katolle rakennetaan aurinkosähköjärjestelmä. Tuotettua sähköä hyödynnetään muun muassa kiinteistön ilmanvaihdossa, viilennyksessä, valaistuksessa ja sähköautojen latauksessa.
– Tänä kesänä työmaalla eletään runkovaihetta, ja rakennus on tarkoitus saada valmiiksi ensi keväänä. Viimeisenä rakennetaan ja viimeistellään piha-alueet, Koskela kertoo.
Svinhufvudinkadun vuokrakodit sijaitsevat upealla paikalla Vesijärven tuntumassa, keskustan ja urheilupuiston kainalossa. Lahden Talojen rakennuttamaan korttelikokonaisuuteen kuuluu niin opiskelija-asuntoja, yksiöitä, kaksiota ja isompiakin asuntoja vaikkapa perheiden tarpeisiin.



