Vanha Lahden rautatieasemarakennus tekee paluun taiteena matkakeskuksen viereen
Lahden matkakeskuksen vierestä löytyy tällä hetkellä yksi kaupungin suurimmista rakennustyömaista, kun Lahden Asunnot Oy ja TA-Asumisoikeus Oy rakentavat neljän kerrostalon, pysäköintirakennuksen ja kansipihan kokonaisuutta Jaksonkadulle. Julkisivuihin tulee näyttävää ympäristötaidetta.
Suurimpiin Lahden rakennustyömaihin lukeutuva Jaksonkadun kohde sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn Mannerheimintien vieressä. Lahden Talojen projektipäällikkö Raine Majurin mukaan kohde on rakentamisen näkökulmasta ahtaassa paikassa, mutta työmaan suuruudesta huolimatta liikennöinti on sujunut hyvin. − Jaksonkadun toisella puolella on rautatie ja toisella puolella Mannerheimintie, jota kautta työmaaliikenne kulkee. Raskas liikenne ei enää kulje Mannerheimintien kautta, vaan se käyttää nykyisin Lahden eteläistä kehätietä. Tämä helpottaa merkittävästi kohteen työmaaliikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta. − Työmaa-alueen turvallisuus on huomioitu laaja-alaisesti, Majuri vakuuttaa.
Neljän kerrostalon, pysäköintirakennuksen ja kansipihan rakentaminen aloitettiin keväällä 2021, ja kohde valmistuu vuoden 2023 tammikuun loppuun mennessä. Lahden Asunnot Oy:n kodit rakentaa Varte Lahti Oy. Yhteensä Jaksonkadulle tulee 217 uutta kotia, joista 108 on Lahden Asunnot Oy:n omistuksessa. Lahden Asunnot Oy:n huoneistojen keskipinta-ala on 45,4 m². Tilavasta pysäköintirakennuksesta löytyy autopaikka yhteensä 97 autolle, minkä lisäksi kannen päällä on autopaikat 14 autolle. Asukkaat saavat käyttöönsä myös kaksi yhteiskäyttöautoa helppoon, edulliseen ja ekologiseen autoiluun. − Rakennamme valoisia, tilavia ja laadukkaita koteja, jotka ovat lähellä palveluita. Sijainti on kaikin puolin erinomainen, kertoo Lahden Talojen kiinteistöjohtaja Harry Koskela.
Molemmat Lahden Asunnot Oy:n talot rakennetaan energiatehokkuusluokkaan A, joka kertoo rakennuksen parhaasta mahdollisesta energiatehokkuudesta. Molempiin taloihin tulee myös aurinkovoimalat, joiden yhteisteho on 23,4 kilowattia. Mukavuutta ja sujuvuutta arjen kotitöihin tuo talojen yhteinen pesula ja kaksi kuivaushuonetta. Lisäksi kaikissa kodeissa on astianpesukone ja induktioliesi. − Nämä kodit on suunniteltu kaikkiin elämäntilanteisiin sopiviksi. Pendelöintiä harrastavat hyötyvät erityisesti matkakeskuksen läheisyydestä. Keskustan palvelut helpottavat niin perheiden kuin iäkkäämpienkin asukkaiden elämää, sanoo Lahden Talojen markkinointipäällikkö Piia Jokiaho.
Jaksonkadun kodit ja niiden julkisivuissa nähtävä ympäristötaide kehittävät valmistuessaan merkittävästi koko radanvarren kaupunkikuvaa. Uudiskohteen seinissä nähdään vanha puinen Lahden rautatieasemarakennus, joka piirtyy luonnollisessa koossaan upeina graafisina kuvioina. Taideteoksen nimi on ”Ratavarren Aarre” ja sen on suunnitellut taitelija Tatu Tuominen. Koskelan mukaan myös Lahden Asunnot Oy:n talojen porraskäytäviin tuodaan rautatieaseman historian mukaista taidetta.
Majurin mukaan Jaksonkadun rakennustyö on edennyt suunnitelmien mukaan. − Kun Jaksonkadun ohi ajaa, voi jo nähdä, että kohteen runkotyöt ovat täydessä vauhdissa. Keväällä käynnistyvät pysäköintirakennuksen rakennustyöt, Majuri kertoo.