Siirry sisältöön

Takaisin

Uusi isännöintijohtajamme Mikko Salkojärvi kiertelee kiinteistöjä ja tekee havaintoja ”asukkaan silmin”

Heinäkuussa isännöintijohtajana Lahden Taloilla aloittanut Mikko Salkojärvi on ensimmäisten työviikkojensa aikana ehtinyt tarttua toimeen asukkaiden viihtyvyyden parantamiseksi. Kehitteillä on uusi isännöintimalli, jonka mukaiset toimenpiteen alkavat näkyä asukkaiden arjessa heti alkuvuonna 2025.

– Uudistamme isännöintiämme niin, että jokaisella kiinteistöllä tulee jatkossa olemaan yksi nimetty isännöitsijä, johon asukkaat voivat olla yhteydessä kaikissa kiinteistöönsä, piha-alueisiin, häiriötilanteisiin tai kotinsa huoltoon liittyvissä asioissa, Salkojärvi kertoo.

Uudessa isännöintimallissa myös isännöitsijöiden läsnäolo kiinteistöillä lisääntyy huomattavasti. Tavoitteena on, että isännöitsijät kiertävät kiinteistöjä jopa kerran viikossa.

– Jatkossa meitä isännöitsijöitä voi bongata huomattavasti useammin kotipihoilla. Itsekin tulen kiertämään loppuvuoden aikana kiinteistöjä ja havainnoimaan niitä asukkaan silmin. Tarkastelen esimerkiksi jäteaseman ja porraskäytävien siisteyttä ja piha-alueiden viihtyisyyttä, Salkojärvi kertoo.

Salkojärvi on ehtinyt työuransa aikana kiertää läpi kaikki Suomen suurimmat kaupungit Helsingistä Tampereelle ja Jyväskylästä Kuopioon. Monipuolisen taustansa ansiosta hänelle on myös muodostunut hyvä käsitys siitä, mitkä kotiin ja asumiseen liittyvät asiat ovat asukkaille erityisen tärkeitä, ja mihin kaikkeen hyvällä isännöinnillä voidaan vaikuttaa. Nykyisin Lahdessa asuva Salkojärvi viihtyy erityisen hyvin Vesijärven rantamaisemissa.

– Ruoriniemi ja Ankkurin alue ovat omasta mielestäni parasta Lahtea. Vesijärven rannassa kulkevaa kävelykatua pitkin on erityisen mukava tehdä lenkkejä koirani kanssa, hän toteaa.   

Katso myös

Olemme Lahden seudun suurin vuokranantaja. Vuokraamme, omistamme, ylläpidämme ja rakennamme laadukkaita mutta mukavan hintatason koteja. Meillä on yli 7000 asuntoa, joista löydät ihanan kodin – rakastitpa sitten rauhaa tai kaupungin sykettä. Ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa sinua kaikissa asumiseesi liittyvissä asioissa.

Lahden Talot Copyright