Siirry sisältöön

Takaisin

Yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta rakentamassa – asukastoimikuntien koulutuspäivän antia

Asukastoimikuntien koulutuspäivä tarjosi katsauksen yhteisöllisyyteen ja turvallisuuteen liittyviin ajankohtaisiin teemoihin.

Päivä käynnistyi toimitusjohtajan puheenvuorolla, jossa Sanna Karppinen kertoi Lahden Talojen strategisista painopisteistä sekä arvoista, jotka ohjaavat toimintaamme.

Turvallisuus oli keskeinen teema aamupäivän ohjelmassa. Lahden Talojen tekninen isännöitsijä Eero Kumpulainen esitteli paloturvallisuuteen liittyviä lakimuutoksia ja muistutti osallistujia tärkeistä paloturvallisuuskäytännöistä. Sosiaalisen turvallisuuden osuudessa Spark Teamin Aura Marttinen avasi aihetta monipuolisesti, herättäen vilkasta keskustelua ja ajatustenvaihtoa.

Sosiaaliseen turvallisuuteen kuuluvat osallisuuteen, osallistumiseen ja vuorovaikutukseen liittyvät asiat. Jokaisella ihmisellä on perustarve kuulua joukkoon ja olla osa yhteisöä.

Lisäksi päivän aikana perehdyttiin Lahden Talojen uuteen isännöintimalliin ja sen merkittävimpiin muutoksiin, joiden tavoitteena on edelleen lisätä asukkaiden tyytyväisyyttä. Käytiin myös läpi asiakaspalvelun keskittämiseen liittyviä muutoksia sekä asumisneuvonnan ajankohtaisia asioita.

Eero Nieminen kertoi puolestaan asukashallituksen alaisten toimikuntien vuoden 2025 tapahtumasuunnitelmista. Päivän päätteeksi palkittiin vuoden 2024 asukastoimikunta. Tällä kertaa kunniakirjat ja kukat lähtivät kahteen osoitteeseen – Pohjoinen Liipolankatu 16 sekä Sorvarinkatu 8 ja 10. Paljon onnea!

Tapahtuma tarjosi arvokasta tietoa ja verkostoitumismahdollisuuksia asukastoimikuntien edustajille.

Katso myös

Olemme Lahden seudun suurin vuokranantaja. Vuokraamme, omistamme, ylläpidämme ja rakennamme laadukkaita mutta mukavan hintatason koteja. Meillä on yli 7000 asuntoa, joista löydät ihanan kodin – rakastitpa sitten rauhaa tai kaupungin sykettä. Ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa sinua kaikissa asumiseesi liittyvissä asioissa.

Lahden Talot Copyright