Siirry sisältöön

Takaisin

Kotoilijamme kertoo: Lemmikit ovat tärkeä osa arkea 

Lemmikit kuuluvat monen asukkaan elämään ja on tärkeää, että koti sopii sekä heidän että lemmikkien tarpeisiin. Lahden Talot toivottavat lemmikit tervetulleiksi ja pienenkin asunnon saa sisustettua lemmikeille sopivaksi. 

Sosionomiksi opiskeleva ja samaan aikaan ravintola-alalla vuoropäällikkönä töitä tekevä Jenni arvostaa sitä, että kotona saa olla oma itsensä ja rauhoittua arjen kiireiltä. Töistä kotiin tullessa sydäntä lämmittävät myös ovella odottavat kaksi karvaista kissakaveria Mau ja Momo. 

Jennille kodin valinnassa tärkein kriteeri oli, että sinne saa tuoda lemmikkejä ja että tilat sopivat heidän tarpeisiinsa.  

Jennin minimalistisessa tyylissä on huomioitu myös lemmikkien viihtyvyys. Kissoille on rakennettu kiipeilytasoja, joilla hyppiä ja reilusti erilaisia virikkeellisiä leluja. Leikkien lisäksi kissat saavat seuraa myös toisistaan silloin, kun Jenni ei ole kotona. 

Lahden Talojen asukas Jenni leikkii lasitetulla parvekkeella kahden kissansa kanssa.

Jenni ja kissat ovat aina asuneet kerrostaloympäristössä, joten ne ovat tottuneet jo monenlaisiin ääniin. Heillä käy myös usein vieraita kylässä – Jennin kissat rakastavat ihmisiä! 

– Ne ovat ehkä vähän jopa liian seurallisia. Kun joku tulee kylään, niin toinen niistä on saman tien hakemassa läheisyyttä – se pysyy siinä niin kauan, kun vieras jaksaa ottaa huomiota vastaan. 

Laatikkotehtaankadun opiskelija-asunnoista löytyy myös monen naapurin kotoa lemmikkejä – enimmäkseen koiria ja kissoja. Välillä he ovat käyneet tervehtimässä toisiaan. Lemmikkitreffejä he eivät ole kuitenkaan järjestäneet – ainakaan vielä.  

Ovisummeri soi – ruoka-aika kutsuu! 

Jennin kissat Mau ja Momo ovat niin tottuneita omaan elinympäristöönsä, etteivät nauti valjaissa ulkoiluista tai kopassa kulkemisesta. Eläinlääkärikäynnit sujuvat kuitenkin autokyydillä tai bussilla nopeasti – lähimmät vastaanotot sijaitsevat kätevästi aivan Lahden keskustassa. 

Alueen palvelut toimivat muutoinkin hyvin – kissoille ja itselleen voi tilata ruuat ja muut tarvikkeet kotiinkuljetuksella. Jennin kissat ovat niin hyvin tottuneet ovisummerin ääneen, että ovat oppineet sen tarkoittavan ruuan saapumista.  

– Joo, aina kun summeri soi, se tietää ruokalähetystä. Ne innostuvat ja juoksevat kilpaa ovelle vastaan! 

Lahden Taloilla asuminen lemmikkien kanssa on kätevää – pienestäkin tilasta saa virikkeellisen ja avara lasitettu parveke tuo lisää tilaa touhuilulle. Lemmikit ovat Jennille ja monelle muulle asukkaalle iso osa perhettä ja siksi on tärkeää, että kodin tilat vastaavat niidenkin tarpeisiin. 

Kirjoittaja: Jenni

Jenni on Lahden Talojen Kotoilija, joka kertoo, millaista on asua Lahden Talojen kodissa.

Katso myös

Olemme Lahden seudun suurin vuokranantaja. Vuokraamme, omistamme, ylläpidämme ja rakennamme laadukkaita mutta mukavan hintatason koteja. Meillä on yli 7000 asuntoa, joista löydät ihanan kodin – rakastitpa sitten rauhaa tai kaupungin sykettä. Ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa sinua kaikissa asumiseesi liittyvissä asioissa.

Lahden Talot Copyright