Turvallisuus

Paloturvallisuus

Vuokranantaja vastaa siitä, että vuokralaisen muuttaessa asunnossa on pelastustoimilain velvoittama toimintakuntoinen palovaroitin. Vakuutusyhtiö voi vahinkotapauksissa kieltäytyä korvauksesta, mikäli palovaroittimen toimintakuntoa ei ole pidetty yllä.

Muista nämä asiat palovaroittimen käytössä:

1

Asukas on vastuussa palovaroittimesta.

2

Testaa palovaroittimen toiminta säännöllisesti.

3

Vaihda paristo kerran vuodessa.

Muista hankkia kotivakuutus mahdollisten vahinkojen varalle.

Näin asennat palovaroittimen:

  1. Asenna palovaroitin vähintään 50 sentin etäisyydelle seinästä ja nurkista huonetilan korkeimpaan kohtaan, eli kattoon.
  2. Mikäli huoneisto on kaksikerroksinen, pitää palovaroitin olla molemmissa kerroksissa.
  3. Myös huoneistopinta-alan jokaista 60 neliömetriä kohden tulee olla oma palovaroittimensa. Tämä tarkoittaa, että yhdessä tasossa sijaitsevassa 70 neliön asunnossa on oltava vähintään kaksi palovaroitinta ja 130 neliön asunnossa vähintään kolme palovaroitinta.
  4. Palovaroittimia sijoitetaan huoneiston aulatilaan ja portaiden ylätasanteen kattoon sekä makuuhuoneeseen.
  5. Keittiöön varoitinta ei kannata asentaa, koska se saattaa reagoida ruoanvalmistuksessa syntyneeseen käryyn.
  6. Varoittimien määrässä ja sijoittamisessa tulee ottaa huomioon myös suojattavan tilan muoto ja erityistä syttymisvaaraa aiheuttavat toiminnot.

Pelastuslaki muuttuu 1.1.2024 alkaen. Uudistuksen myötä rakennuksen omistajan vastuulle tulee palovaroittimien ylläpito 1.1.2026 alkaen.


 

Kynttilät ja avotuligrillit

Roihukynttilöiden ja avotuligrillien käyttö parvekkeella on kielletty.
Älä koskaan jätä kynttilää palamaan valvomatta ja käytä kynttilöiden alla vain palamattomia alustoja. Huolehdi myös siitä, ettei liekki pääse sytyttämään esimerkiksi verhoja.

Huomioi myös nämä asiat kotisi paloturvallisuudessa

  • Älä tupakoi huoneistossa.
  • Älä kuivata vaatteita saunassa.
  • Käsittele palovaarallisia aineita ohjeiden mukaisesti.
  • Tutustu etukäteen talon poistumisteihin ja opettele niiden käyttöä.
  • Hanki alkusammutin (esimerkiksi sammutuspeite) ja harjoittele sen käyttöä.
  • Pelastuslaitos edellyttää, että porraskäytävissä liikkuminen on esteetöntä. Tämän vuoksi kyseisissä tiloissa ei saa säilyttää tavaroita, esimerkiksi lastenvaunuja.
  • Porraskäytävän puolella ovimaton pito tai isojen paloherkkien ovikoristeiden pito on kielletty.
  • Asukkaille varattuun asuntokohtaiseen irtainvarastoon tulee olla esteetön näköyhteys. Tilasta on oltava tyhjänä noin kolmasosa, jotta palokuorma ei tule kohtuuttoman suureksi.
  • Palavia nesteitä, kuten akkuja yms. vaarallisia aineita ei saa säilyttää kyseisissä tiloissa.
  • Irtainvarastossa saa säilyttää enintään neljää auton rengasta.
  • Parvekelinjojen alla ulkotiloissa ei saa säilyttää tavaroita.