Asunnon irtisanominen
Asunnonvaihtohakemus
Onko elämäntilanteesi muuttunut? Lahden Talojen asukkaat voivat vaihtaa asuntonsa toiseen, tarpeitaan paremmin vastaavaan kotiin.
Vuokrasopimuksen irtisanominen
Irtisanomisaika lasketaan alkavaksi sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on tehty. Irtisanomisaika on yksi täysi kalenterikuukausi. Muistathan irtisanoa vuokrasopimuksesi tarpeeksi ajoissa.
Opiskelija-asunnon irtisanominen
Myös opiskelija-asunto irtisanotaan lomakkeella. Opiskelijatalomme ovat pääsääntöisesti opiskelijoille tarkoitettuja ja opiskelija asumisoikeus tarkastetaan vuosittain.
Vuokrasopimuksen irtisanominen läheisen kuoltua
Asukkaan kuolema ei automaattisesti päätä vuokrasuhdetta vaan vuokrasuhde pysyy voimassa entisin ehdoin ja vuokralaisen kuolinpesä on vastuussa vuokraehtojen täyttämisestä. Vuokrasopimuksen virallisen irtisanomisen käsittelyä varten tarvitsemme irtisanomisilmoituksen lisäksi aina kopion virkatodistuksesta. Virkatodistuksen saa kotipaikkakunnan seurakunnalta tai Maistraatista. Kuolinpesän tulee myös ilmoittaa yhteyshenkilön tiedot. Mikäli edesmennyt vuokralainen on vuokrannut asunnon toisen henkilön kanssa, voidaan irtisanomisilmoitus suorittaa vain edesmenneen asukkaan osalta. Toinen asukas voi halutessaan jatkaa asumista normaalisti. Kuolemantapauksissa joustamme irtisanomisajassa.
Kuolinpesä on velvollinen tyhjentämään sekä siivoamaan asunnon vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Kun irtisanomisilmoitus on käsitelty, lähetämme kuolinpesälle ohjeet asunnon tyhjentämiseen ja siivoukseen. Mikäli kuolinpesä ei kykene tyhjentämään asuntoa ennen sopimuksen päättymistä, tyhjennetään asunto Lahden Talojen toimesta. Tyhjennystä varten tarvitsemme aina virallisen tyhjennysluvan kuolinpesältä. Tyhjennyksen kustannukset laskutetaan kuolinpesältä. Vuokramaksujen hoitamiseksi toimitathan perukirjan osoitteeseen vuokranmaksu@lahdentalot.fi .
Avainten palautus
Kun muutat meiltä pois, muistathan palauttaa kaikki avaimet lukkoliike Certegolle (Launeenkatu 70).
Muuttosiivous
Teethän huolellisen muuttosiivouksen, kun muutat meiltä pois. Tarkistamme asuntosi sen kunnon toteamiseksi vuokrasopimuksen irtisanomisen jälkeen.
Näin teet muuttosiivouksen
Osa asunnon huolellista hoitoa on säännöllinen siivoaminen sekä puhtaanapito. Huoneenvuokralain ja hyvän vuokratavan mukaan vuokralaisen tulee hoitaa asuntoa huolellisesti. Loppusiivouksen perusteellisuuteen vaikuttaa se, miten asuntoa on vuokrasuhteen aikana hoidettu ja siivottu.
Katso videolta, miten muuttosiivous kannattaa tehdä:
Kierrätä tarpeettomaksi jääneet tavarat
Kiinteistön jätepisteeseen saa viedä ainoastaan kotitalousjätettä. Tarpeettomat huonekalut, elektroniikka, ulkoiluvälineet yms. on toimitettava erillisiin kierrätyspisteisiin tai Lahden lajitteluasema Pilleriin. Tietoa jätteiden vastaanottopaikoista löytyy Salpakierto Oy:n verkkosivuilta. Jätekuljetusliike noutaa korvausta vastaan huonekalut tai muut isommat tavarat, ja tästä aiheutuneet kulut veloitetaan vuokralaiselta erillisellä laskulla.
Vahinkojen korvausvastuu
Kaikilla asukkaillamme on velvollisuus pitää hyvää huolta omasta kodista. Huolimattomuus voi tarkoittaa asukkaalle vahinkojen korvausvastuuta. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän tahallisesti laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan on aiheuttanut asunnolle. Korvausvastuuta ei ole tavanomaisesta kulumisesta, joka on aiheutunut normaalista asumisesta. Soluasunnoissa vuokralaiset ovat yhteisvastuussa yhteisten tilojen siivouksesta.
Vuokranantajan velvollisuudet ja oikeudet
Vuokranantajan oikeus irtisanomiseen
Lahden Taloilla on oikeus purkaa vuokrasopimus ilman irtisanomisaikaa, mikäli vuokralainen laiminlyö asumiseen liittyviä velvoitteita.
Purkamisperusteita ovat:
• Vuokralainen ei maksa vuokraa.
• Vuokralainen siirtää vuokraoikeuden ulkopuoliselle tai luovuttaa asunnon hallinnan vastoin määräyksiä.
• Käyttää asuntoa muuhun tarkoitukseen kuin vuokrasopimuksessa on edellytetty.
• Viettää itse tai antaa vieraittensa viettää asunnossa häiritsevää elämää.
• Hoitaa asuntoa huonosti.
Vakuuden palautus
Jos ole maksanut meille vakuusmaksun, palautamme sen sinulle vuokranmaksuvelvollisuuden päättymisen jälkeen kahden viikon kuluessa, kun
• Asuntosi on varastotiloineen tyhjä ja huolellisesti siivottu. Lue lisää muuttosiivouksesta täältä.
• Olet palauttanut meille kaikki asunnon avaimet. Lue avainten palauttamisesta lisää täältä.
• Olet hoitanut kaikki maksuvelvoitteesi.
Vakuusmaksua ei palauteta, jos asunnossa on muuta kuin asumisesta aiheutunutta normaalia kulumista. Vakuusmaksun palautusajalta ei makseta korkoa.
Poismuutossa havaittujen puutteiden ja aiheutettujen vahinkojen veloittaminen
Asunnolle aiheutuneista vahingoista, puuttuvista tarvikkeista ja osista sekä niiden korjaamisesta tai uusimisesta aiheutuneet kulut veloitetaan alla olevan hinnaston (sis. alv ja käsittelykulut) ja toteutuneiden kustannusten mukaan.
Siivous, kustannusten mukaan esim.
- Lieden/uunin puhdistus (lieden tausta/alunen) 40 €
- Liesituulettimen rasvasuodattimen puhdistus 30 €/kpl
- Kylmälaitteiden sulatus ja puhdistus 40 €/kpl
- Lattiakaivojen puhdistus 30 €/kpl
- Ikkunoiden pesu 30 €/kpl
- Tavaroiden poisvienti asunnosta/varastosta alk. 80 €
- Muut siivoustyöt 40 €/h
- Astianpesukoneliitäntätulppaukset 40 € + mahdolliset vahingot
- Jäteastiat 15 €/kpl
- Katto-/seinärasian kansi/asennus 80/50 €/kpl
- Pyykkikaapinkori 50 €/kpl
- Komero/kaapin ovien vaihto, kustannusten mukaan
- Välioven vaihto 150–250 €/kpl
- Palovaroitin 50 €/kpl
- Lukon sarjoitus, kustannukset lukkotyypin mukaan lukkoliikkeen voimassa olevan hinnaston mukaisesti + 35 € käsittelykulu
- Avainten nouto asunnosta 101,41 € /kerta
- Jätepisteelle jätettyjen sinne kuulumattomien jätteiden nouto alk. 100 €
Listan ulkopuolisista töistä laskutetaan toteutuneet kulut ja 35 € käsittelykulut.
Onko sinulla kysyttää vakuusmaksusta?
Voit lähettää meille vakuusmaksuasioissa sähköpostia osoitteeseen: palvelupiste@lahdentalot.fi