Asumisen trendit 2026 – tiedätkö jo mikä on 15minuutin kaupunki?
Jos etsisit juuri nyt uutta kotia, mitkä olisivat unelma-asunnon tärkeimmät kriteerit? Liittyisivätkö ne asuinalueeseen ja sen tarjoamiin palveluihin, kodin pohjaratkaisuun ja sen muokattavuuteen, vai painottaisitko kenties arjen sujuvuutta? Me kokosimme listan asumisen trendeistä, jotka näyttävät tänä vuonna nousevan tärkeiksi tekijöiksi asunnon valinnassa.

15minuutin kaupunki -ajattelu yleistyy
Yhä useampi kaipaa asuinympäristöltä sitä, että arjen tärkeimmät palvelut löytyvät läheltä kotia, jopa omalta asuinalueelta. 15minuutin kaupunki on alun perin kaupunkisuunnittelun malli, jonka ydinajatuksena on, että keskeisten palveluiden tulee löytyä 15 minuutin säteellä kotoa. Nykyisin 15min -ajattelu on yhä useammin myös asuntoa etsivien kriteeristönä.
15minuutin kaupunki -ajattelun keskeisimmät palvelut, joiden tulisi löytyä 15 minuutin matkan päässä kotoa, ovat lähikauppa, päiväkoti, koulu, julkisen liikenteen pysäkki, viheralue/puisto ja harrastuspaikka.
Lahdessa erityisen hyvin 15minuutin kaupunki -ajattelun mukaisia asuinalueita ovat keskusta-alueen ohella Asemantausta, Liipola, Möysä ja Mukkula, joista kaikista löytyy paitsi arjen palveluita myös luontoalueita ja harrastuspaikkoja.

Koti on hyvinvoinnin keskus
Vuonna 2026 koti on yhä useammalle asukkaalle ennen kaikkea rauhoittumisen paikka. Rauhallista, seesteistä tunnelmaa halutaan tuoda kotiin sisustuksen keinoin sekä hyödyntämällä kotien pohjaratkaisuja. Monet haluavat rakentaa kotiin lukunurkkauksia ja hyödyntää pohjaratkaisujen syvennyksiä sisustamalla niihin kotoisia sopukoita.
Lahden Taloilla on toteutettu joustavaa tilasuunnittelua uudiskohteissa. Esimerkiksi vuonna 2024 valmistuneen Svinhufvudinkadun puukerrostalon asuntoihin on suunniteltu oma lisätila, jota voi käyttää monipuolisesti eri tarkoituksiin.
− Tilaa voi käyttää vaikka pienen lapsen huoneena tai etätyöpisteenä. Etätöitä tehdään edelleen paljon kotona ja varmasti myös tulevaisuudessa. Muusta kodin tilasta rajattu etätyöpiste helpottaa kotona työskentelevien arkea, kertoo Lahden Talojen asiakkuusjohtaja Piia Jokiaho.
Erilaisiin tarpeisiin mukautuvat pohjaratkaisut ovat asukkaiden suosiossa, sillä yhä useammat toivovat, että kotona voisi muun muassa harrastaa – kotiin tarvitaan tilaa vaikkapa kotitreenille kuminauhojen tai kahvakuulien kanssa tai sopiva tila maalauspisteelle.

Ihmiset kaipaavat luontoyhteyttä
Luontoyhteys on ollut ihmisille tärkeää aina ja nyt siihen halutaan kiinnittää huomiota myös kotona. Monet haluavat tuoda luonnon elementtejä myös sisälle kotiin – siksi viherkasvien suosio jatkaa yhä kasvuaan. Luonnonmateriaalit ovat suosiossa myös sisustuksessa. Puupinnat tuovat luontoa ja lämpöä sisustukseen ja niitä nähdään edelleen paljon muun muassa kalusteissa, seinämateriaaleissa ja piensisustuksessa. Myös tekstiileissä aidot materiaalit, kuten pellava, ovat suosittuja keinoja tuoda luontoelementtejä kodin sisustukseen.
Luontomaisemat ovat erityisen haluttuja ikkunasta avautuvia näkymiä. Lähimetsät ja -puistot ovat useille kodin etsijöille tärkeitä tekijöitä asuinpaikkaa valittaessa. Lahden Taloilla on monia kymmeniä koteja, jotka sijaitsevat luonnonhelmassa ja joiden ikkunoista avautuu metsä-, puisto- tai järvimaisemia. Näitä taloja löytyy esimerkiksi Jalkarannasta, Mukkulasta ja Ahtialasta.

Toimiva arki on perusedellytys
Vuonna 2026 asumisessa korostuu myös arjen sujuvuus. 15minuutin kaupunki -ajattelun mukaisten asuinalueiden ohella arjen sujuvuutta kaivataan myös itse kodilta. Siksi asukkaat arvostavat entistä enemmän vuokrakotien mukana tulevia asukkaan etuja.
Lahden Taloilla asukkailla on käytössään vuokraan sisältyvä verkkoyhteys, joka takaa sujuvan surffailun kotisohvalla. Lisäksi asukkaiden käytössä on ilmainen sisutuspakki, jonka avulla kotiin voi tuoda persoonallista ilmettä, vaikkapa tapetoimalla tai maalaamalla seiniä.
Kun Lahden Talot rakentaa uusia koteja ja remontoi vanhoja, panostetaan suunnittelussa aina asumisen laatuun – uudiskohteiden kodeissa on avarat ja toimivat pohjaratkaisut, vinyylilankkulattiat sekä keittiön laminaattitasot, jotka tuovat mukavuutta jokapäiväiseen arkeen. Lisäksi uudiskohteiden asunnoista löytyy niin induktioliesi kuin astianpesukonekin. Lisäksi uudiskohteissa on aina hissit ja jätteiden syväkeräysastiat.
Asukkaiden yhteisessä käytössä olevat tilat ovat myös merkittävä asumismukavuuteen ja arjen sujuvuuteen vaikuttava tekijä. Lahden Taloilla yhteisiin tiloihin on panostettu etenkin opiskelijataloissa, joissa asukkaat ovat toivoneet yhteisöllisiä kokoontumispaikkoja. Lisäksi monissa Lahden Talojen kohteissa on yhteiset pesu- ja kuivaushuoneet sekä kerhotilat, joissa asukkaat voivat järjestää omia tai yhteisiä tapahtumia ja viettää aikaa.
Myös sujuvat kulkuyhteydet ovat tärkeä osa toimivaa arkea. Lahden Taloilla panostetaan arjen sujuvuuteen jo asunnonhakuvaiheessa: vuokrausasiantuntijat pyrkivät selvittämään mahdollisimman tarkasti, millaiset kulkuyhteydet ovat asunnon hakijalle tärkeitä ja missä arjen tärkeät paikat sijaitsevat, ja suosittelemaan sen mukaan asukkaalle sopivia koteja.


