Siirry sisältöön

Takaisin

Lahden Talot palkittiin vastuullisimpana kesätyönantajana

Lahden Talot valittiin vuoden 2024 vastuullisimmaksi kesätyönantajaksi Oikotien Vastuullinen kesäduuni -tutkimuksessa pienten ja keskisuurten organisaatioiden sarjassa. Olemme todella ylpeitä tästä tunnustuksesta, joka perustuu kesätyöntekijöidemme arvioihin heidän kesätyökokemuksestaan.

Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanja palkitsee vuosittain parhaat kesätyönantajat kesätyöntekijöiden arvioihin perustuen. Tämän vuotisessa tutkimuksessa 13 185 kesätyöntekijää arvioi omaa työkokemustaan muun muassa hakijakokemukseen, perehdytykseen, tehtävien mielekkyyteen, tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen sekä yleiseen tyytyväisyyteen liittyen.

Lahden Talot palkittiin ensimmäisellä sijalla pienten ja keskisuurten organisaatioiden sarjassa. Olemme olleet tutkimuksessa mukana jo useana vuonna, ja kilpailussakin kymmenen joukossa useamman kerran – vuonna 2022 sijalla 4 ja viime vuonna sijalla 7.

Saimme tutkimuksessa huipputulokset etenkin hakijakokemuksesta; informatiivinen kesätyöilmoitus, sujuva hakuprosessi ja rekrytointiin liittyvä hyvä viestintä korostuivat kesätyöntekijöiden hyvissä kokemuksissa ja arvioinneissa. Saimme myös tasaisesti erittäin hyviä arvosanoja kaikilla muillakin kesätyön eri osa-alueilla: perehdytyksessä ja ohjaamisessa, työtehtävien mielekkyydessä, oikeudenmukaisuudessa sekä tasapuolisuudessa, yleisessä tyytyväisyydessä sekä työsopimuksesta. Vastaajat arvioivat asteikolla 1–5 kesätyökokemustaan – meidän kesätyöntekijöiden kesätyökokemuksen keskiarvo oli huikeat 4,93.

–Kiitos tunnustuksesta kuuluu paitsi kesätyöntekijöillemme, myös työkavereille ja esihenkilöille, jotka kesän aikana perehdyttivät työhön ja huolehtivat siitä, että kesätyöntekijä koki olevansa arvokas osa työyhteisöä. Olemme erittäin iloisia, että tämä molemminpuolinen arvostus ja välittäminen näkyy myös tutkimuksen tuloksessa, sanoo henkilöstöasioista vastaava johtajamme Petri Juvonen.

Kesällä 2024 meillä työskenteli yhteensä 14 kesätyöntekijää. Haluamme panostaa nuorten kesätyöntekijöiden perehdytykseen ja antaa eväitä työelämään. Kaikki kesätyöntekijät käyvät läpi normaalin rekrytointiprosessin ja heidän kanssaan opetellaan työelämän käytäntöjä ja pelisääntöjä. Kesätyöntekijät kohdataan tasavertaisena yhteisön ja tiimin jäsenenä.

– Haluamme panostaa kesätyökokemukseen, koska tarjoamme kesätöiden kautta usein nuorille ensimmäisiä kokemuksia työelämästä. Hyvällä kesätyökokemuksella on suuri vaikutus nuoren työuran alkuvaiheessa. Olemme muutamana edellisenä kesänä tarjonneet mahdollisuuden kesätöihin myös 13–17-vuotiaille koululaisille. Mitä nuorempi työntekijä on kyseessä, sitä suurempi vastuu meillä on myös työnantajana, kertoo HR-asiantuntija Jenni Lauhia.

Kesätyöntekijöitämme tutustumassa Svinhufvudinkatu 7 työmaahan.

Katso myös

  • Lahden parhaat asuinalueet pyöräreittien varrella

    Lahden parhaat asuinalueet pyöräreittien varrella

    Lahti tarjoaa pyöräilyn ystäville monipuolisesti hyvää – Lahdessa on kompakti kaupunkialue, jossa välimatkat ovat lyhyitä, pyörätiet hyväkuntoisia ja turvallisia kaiken tasoisille polkijoille. Listasimme Lahden parhaita asuinalueita ja baanoja niin työmatkapyöräilijälle kuin pyöräharrastajallekin. Monipuolisia reittejä työmatkapyöräilijälle Pyöräilyreitit keskustasta eri kaupunginosiin esimerkiksi Mukkulaan, Renkomäkeen ja Kiveriöön ovat työmatkapyöräilijöiden arvostamia baanoja. Näiltä alueilta kulkee lisäksi hyvät pyöräreitit Lahden…

    Lue lisää

  • Näin huoneenvuokralain uudistus näkyy arjessasi

    Näin huoneenvuokralain uudistus näkyy arjessasi

    Huoneenvuokralaki uudistuu 1.10.2026 alkaen. Huomioi tärkeimmät sinunkin asumiseesi vaikuttavat muutokset. Esimerkiksi parveketupakointi on jatkossa kiellettyä kaikissa taloissamme. Huoneenvuokralain uudistus tuo vuokra-asumiseen aiempaa selkeämmät pelisäännöt. Nyt kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota lain tuomiin merkittävimpiin muutoksiin ja velvollisuuksiin. Sähköinen asiointi ja yhteystietojen ajantasaisuus Muutos näkyy esimerkiksi mahdollisuutena entistä laajempaan sähköiseen asiointiin. Yhteydenpito vuokranantajan kanssa voi jatkossa hoitua entistä…

    Lue lisää

  • Kova ry:n asukastyytyväisyystutkimus lähetetään asukkaillemme

    Kova ry:n asukastyytyväisyystutkimus lähetetään asukkaillemme

    Valtakunnallisessa kyselyssä selvitetään asukkaiden mielipiteitä ja kokemuksia asumisesta. Taloustutkimus lähettää kyselyn sähköpostitse 7.9. Vastausaikaa on 11.10. asti.

    Lue lisää

Lahden Talot Copyright