Siirry sisältöön

Takaisin

Onnistunut koko perheen tapahtumapäivä  

Päivä kokosi osallistujat Lahden Urheilukeskuksen ympäristöön viihtymään ja liikkumaan yhdessä. Monipuolinen ohjelma houkutteli kaikenikäisiä asukkaitamme liikkeelle.

Tapahtumajärjestäjät Tuija Puhakka ja Silja Sajalahti sekä osallistuja Pekka Laitinen.

Päivä alkoi ilmoittautumisella Hiihtomuseon aulassa ja jatkui omatoimisella kierroksella museon näyttelyissä. Patsassuunnistus vei osallistujat Pikku-Veskun ja Fellmaninpuiston maisemiin, ja Karpalon kentällä oli mahdollisuus pelata hyväntuulisia ulkopelejä.

Tapahtumajärjestäjä Eero Nieminen Karpalon kentällä.

Mukana oli myös kestävän liikkumisen asiantuntijoita. Esittelyssä oli muun muassa Lahden ympäristöneuvonnasta lainattava sähköavusteinen taakkapyörä Sähikäinen, Mankeli-kaupunkipyörät, yhteiskäyttöauto sekä Lahden polkupyörähuollon vinkkejä fillarin kunnossapitoon.

Tapahtumajärjestäjä Hilkka Karvinen ja Lahden kaupungin kestävän kehityksen ohjaaja Sari Knuuti.

Tapahtuma onnistui mainiosti. Se tarjosi tietoa, tekemistä ja ennen kaikkea yhteisöllisyyttä – juuri tällaiset hetket vahvistavat asukasyhteisöä”, iloitsivat järjestäjät.

Tapahtumajärjestäjät Eero Nieminen ja Tuija Puhakka sekä Lahden Taloilta Satu Airos ja Katri Helminen osallistujien kanssa.

Tapahtuman kruunasi lämmin keittolounas ja kahvitarjoilu, ja päivän päätteeksi arvottiin osallistujien kesken hienoja palkintoja.

Järjestelyissä oli mukana asukasjäseniä kolmesta toimikunnasta: liikunta- ja virkistys-, ympäristö- sekä viestintätoimikunnasta. Tapahtuma oli osa Lahden kestävän liikkumisen teemavuotta, jonka tavoitteena on lisätä aktiivisia ja kestäviä kulkutapoja arjessa.

Katso myös

  • Lahden parhaat asuinalueet pyöräreittien varrella

    Lahden parhaat asuinalueet pyöräreittien varrella

    Lahti tarjoaa pyöräilyn ystäville monipuolisesti hyvää – Lahdessa on kompakti kaupunkialue, jossa välimatkat ovat lyhyitä, pyörätiet hyväkuntoisia ja turvallisia kaiken tasoisille polkijoille. Listasimme Lahden parhaita asuinalueita ja baanoja niin työmatkapyöräilijälle kuin pyöräharrastajallekin. Monipuolisia reittejä työmatkapyöräilijälle Pyöräilyreitit keskustasta eri kaupunginosiin esimerkiksi Mukkulaan, Renkomäkeen ja Kiveriöön ovat työmatkapyöräilijöiden arvostamia baanoja. Näiltä alueilta kulkee lisäksi hyvät pyöräreitit Lahden…

    Lue lisää

  • Näin huoneenvuokralain uudistus näkyy arjessasi

    Näin huoneenvuokralain uudistus näkyy arjessasi

    Huoneenvuokralaki uudistuu 1.10.2026 alkaen. Huomioi tärkeimmät sinunkin asumiseesi vaikuttavat muutokset. Esimerkiksi parveketupakointi on jatkossa kiellettyä kaikissa taloissamme. Huoneenvuokralain uudistus tuo vuokra-asumiseen aiempaa selkeämmät pelisäännöt. Nyt kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota lain tuomiin merkittävimpiin muutoksiin ja velvollisuuksiin. Sähköinen asiointi ja yhteystietojen ajantasaisuus Muutos näkyy esimerkiksi mahdollisuutena entistä laajempaan sähköiseen asiointiin. Yhteydenpito vuokranantajan kanssa voi jatkossa hoitua entistä…

    Lue lisää

  • Kova ry:n asukastyytyväisyystutkimus lähetetään asukkaillemme

    Kova ry:n asukastyytyväisyystutkimus lähetetään asukkaillemme

    Valtakunnallisessa kyselyssä selvitetään asukkaiden mielipiteitä ja kokemuksia asumisesta. Taloustutkimus lähettää kyselyn sähköpostitse 7.9. Vastausaikaa on 11.10. asti.

    Lue lisää

Lahden Talot Copyright