Siirry sisältöön

Takaisin

Vuokrakoti on nyt taloudellisesti turvallisin asumismuoto

Lahden Talojen vuokrakodissa asumisen kustannukset ovat helposti ennakoitavissa – vuokra pysyy samana vähintään vuoden ajan ja se pitää sisällään paljon muitakin asumiskuluja, kuten lämmitys- ja nettimaksuja.

Kiristyneessä ja epävarmassa taloustilanteessa vuokra-asuminen houkuttelee yhä useampia. Jopa monet omistusasunnossa asuvat pohtivat tällä hetkellä vuokra-asumisen mahdollisuuksia. Vuokra-asumisessa houkuttelee etenkin kiinteähintainen kuukausimaksu sekä muut maksuun sisältyvät asumisen menot.

Lahden Taloilla asuntojen vuokrahinnat pyritään aina pitämään edullisempina kuin yleisen markkinahintatason vuokrat. Vuokramaksun suuruus määritellään tammikuussa ja se pysyy samana koko vuoden – riippumatta kustannusten noususta tai muusta talouden heilahtelusta.
– Tämä tuo elämään turvallisuutta myös eurojen puolesta, kun oman talouden suunnittelu helpottuu. Meillä Lahden Taloilla toiminnan ytimessä on tarjota järkevänhintaisia koteja. Isona vuokrataloyhtiönä tämä on meille myös mahdollista, sanoo Lahden Talojen talousjohtaja Petri Juvonen.

 width=

Vuokramaksuun sisältyy paljon muitakin asumisen kuluja

Lahden Taloilla vuokraan sisältyy asunnon ohella myös paljon muita asumisen kuluja. Esimerkiksi lämmitys, pesutupa ja nettiyhteys sekä sopimuksesta riippuen myös jopa vesimaksu kuuluvat vuokraan, eikä asukkaille koidu niistä lisäkustannuksia.
– Omistusasunnon omistaja maksaa näistä kaikista mahdollisesti erikseen yhtiövastikkeen ja mahdollisen lainalyhennyksen lisäksi, Juvonen toteaa. Lisäksi Lahden Talot ei peri asukkailtaan vuokravakuuksia, toisin kuin useimmat yksityiset vuokranantajat.

Vuokra-asuminen on talousturvallinen vaihtoehto myös silloin, kun kodissa tarvitaan huoltotöitä. Jos esimerkiksi kodin laiteet vaativat korjausta tai patterit säätöä, vuokralaisen ei tarvitse huolehtia ylimääräisistä kustannuksista. Lahden Taloilla kiinteistönhoitaja huolehtii monista asumiseen ja asunnon korjauksiin liittyvistä käytännön asioista, kuten lämmitykseen, vesi- ja viemärilaitteisiin, sähkölaitteisiin ja kiintokalusteisiin liittyvistä huoltotöistä.
– Lahden Talojen asukkaat viettävät remontti- ja huoltovapaata elämää, sillä vuokralla asuessa remontit ja korjaukset eivät ole koskaan vuokralaisen vastuulla, Juvonen sanoo.

Viihtyisiä ja remontoituja koteja – järkevään hintaan

Lahden Talot pitää aktiivisesti huolta kiinteistöistään, sillä asukkaille halutaan tarjota viihtyisiä, energiatehokkaita ja sijainniltaan sopivia koteja. Yli 7 200 vuokrakotia Lahden alueella omistava Lahden Talot rakennuttaa ja remontoi kotejaan sekä kehittää kiinteistökantaansa pitkäjänteisesti. Vuokrien tasausjärjestelmän ansiosta investointi- ja korjauskustannukset tasataan rakennuskannassa, eivätkä ne vaikuta suoraan yksittäisiin vuokriin. Asumisviihtyvyys onkin erityisen tärkeä arvo, josta pidetään huolta paitsi remontoimalla koteja myös tehokkaalla kiinteistönhoidolla ja sujuvalla asiakaspalvelulla.

Asukkaat osallistuvat yhtiön päätöksentekoon asukashallituksen kautta. Asukkailla on myös mahdollisuuksia vaikuttaa kotiensa viihtyvyyteen – Lahden Talot tarjoaa asukkaiden käyttöön ilmaisen sisustuspakin, jonka avulla kotiin saa loihdittua omaa persoonallista tyyliä pienen pintaremontin keinoin. Sisustuspakki sisältää laajan valikoiman erilaisia maaleja ja tapetteja, joiden avulla kodin pinnat muovautuvat näppärästi omien mieltymysten mukaiseksi.

 width=

Katso myös

  • Tapahtumatoimikunta järjestää mukavaa asukastoimintaa   

    Tapahtumatoimikunta järjestää mukavaa asukastoimintaa  

    Asukkaista koostuva tapahtumatoimikunta järjestää yhteistä vapaa-ajan toimintaa ja mukavia tapahtumia. Tapahtumissa on mahdollisuus viettää aikaa yhdessä, kokeilla uusia juttuja ja tutustua muihin Lahden Talojen asukkaisiin. Tänä vuonna tapahtumatoiminta on ollut aktiivista ja tapahtumat ovat keränneet runsaasti osallistujia. Vuoden aikana asukkaille on tarjottu muun muassa lippuja Lahden harrastajateatterin Niskavuori-esitykseen sekä toiminnallinen Pajulahtipäivä. Päivän aikana pääsi esimerkiksi…

    Lue lisää

  • Lahden Liipola uudistuu ja Kartanon kortteli täydentyy, kun Lahden Talot rakentaa uutta

    Lahden Liipola uudistuu ja Kartanon kortteli täydentyy, kun Lahden Talot rakentaa uutta

    Lahden Talojen rakennushankkeet Liipolassa ja Kartanon alueella muovaavat kaupunkikuvaa ja tuovat vuokra-asujille lisää kiinnostavia koteja. Liipolassa käynnistyy ensin purku- ja sitten rakennustyöt, kun taas keskustan tuntumassa Svinhufvudinkadulla viimeistellään jo vuosia rakennettua korttelikokonaisuutta. Lahden Talojen merkittävät rakennushankkeet muovaavat kaupunkikuvaa Liipolassa ja Kartanon alueella. Liipolassa uudistetaan kokonainen kerrostalo purkamalla vanha rakennus ja rakentamalla sen jälkeen uusi nykyisten…

    Lue lisää

  • Huh hellettä! Suojaa kotisi liialta lämmöltä.

    Huh hellettä! Suojaa kotisi liialta lämmöltä.

    Ulkona on nyt mukavan lämmintä. Kun aurinko porottaa, on hyvä suojata kotiasi liialta lämmöltä. Näillä keinoilla se onnistuu: Lue myös parvekkeiden aurinkosuojauksesta tarkemmin Asukasoppaastamme.

    Lue lisää

Lahden Talot Copyright