Mari Barker
-
Vuosikertomus 2024
Toimitusjohtajan katsaus Haluamme palvella, kehitymme kestävästi ja onnistumme yhdessä! Sekä meillä Suomessa että maailmalla viimeiset vuodet ovat sisältäneet paljon epävarmuustekijöitä talouden ja talouskasvun näkökulmasta. Alati muuttuva toimintaympäristö haastaa meidät kaikki jatkuvaan kehittämiseen, uudistumiseen sekä huolehtimaan vakaudesta ja ketteryydestä samanaikaisesti. Edellisen vuoden lopussa valmistelimme yhtiölle uuden asiakaskokemuspohjaisen strategian, määrittelimme arvomme uudelleen ja kirkastimme tehtävämme – meillä…
-

Laatikkotehtaankadulle kaksi uutta opiskelijataloa
Lahden Talot rakennuttaa Laatikkotehtaankadulle kaksi uutta opiskelijataloa. Talot nousevat vuonna 2020 rakennettujen opiskelijatalojen taakse Niemen Kampusraitille aivan LABn ja LUTin kampuksen läheisyyteen. Laatikkotehtaankatu 5 D ja 5 E ovat kaksi toisiinsa kytkettyä 7-kerroksista A-energialuokan opiskelijataloa, joihin tulee yhteensä 99 asuntoa sekä yhteiset tilat. Asunnot ovat tilavia yksiöitä ja kaksioita ja edustavat nykyaikaista vuokra-asumista parhaimmillaan. Keskipinta-ala…
-

Lahden Talot palkittiin vastuullisimpana kesätyönantajana
Lahden Talot valittiin vuoden 2024 vastuullisimmaksi kesätyönantajaksi Oikotien Vastuullinen kesäduuni -tutkimuksessa pienten ja keskisuurten organisaatioiden sarjassa. Olemme todella ylpeitä tästä tunnustuksesta, joka perustuu kesätyöntekijöidemme arvioihin heidän kesätyökokemuksestaan. Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanja palkitsee vuosittain parhaat kesätyönantajat kesätyöntekijöiden arvioihin perustuen. Tämän vuotisessa tutkimuksessa 13 185 kesätyöntekijää arvioi omaa työkokemustaan muun muassa hakijakokemukseen, perehdytykseen, tehtävien mielekkyyteen, tasapuolisuuteen ja…
-

Lahden Talojen Svinhufvudinkadun toinen puukerrostalo ja Helkalankatu 1:n perusparannus ovat valmistuneet
Lahden Talot on jatkanut Nelon korttelin kehittämistä ja puukerrostalokorttelin rakentamista rakennusalan haastavasta suhdannetilanteesta huolimatta. Svinhufvudinkadulle nousi jo toinen puukerrostalo. Lisäksi Lahden Talot remontoi Helkalankadulla 36 asuntoa uudistuotannon tasolle. Lahden Talot on jatkanut strategiansa mukaista kestävää ja ekologista rakentamista alan haastavasta suhdanteesta huolimatta. Lahden Talojen uusin kohde valmistui Svinhufvudinkadulle niin sanottuun Nelon kortteliin. Asukkaat pääsevät…
-
Asukastoiminta
Toimintaa yhteisen hyvän puolesta, oman asuintalon ja -ympäristön eteen. Asukasdemokratia tarjoaa asukkaille mahdollisuuden vaikuttaa asioihin. Toiminnan tavoitteena on parantaa asumisviihtyvyyttä, yhteydenpitoa ja yhteistyötä sekä asukkaiden yhteistoimintaa ja aktiivisuutta niin yhtiö- kuin talotasolla. Asukkaiden kokous Kaikille asukkaillemme avoin ja tärkeä vaikuttamisen foorumi on asukkaiden kokous, joka valitsee oman kotitalon asukastoimikunnan sekä sen omat ehdokkaat Lahden Asuntojen…
-
Asuminen
Asumisneuvonta Lahden Talojen asukkaana sinulla on mahdollisuus saada henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa asumiseen ja erityisesti vuokranmaksuun liittyvissä asioissa. Yhdessä voimme miettiä, miten mahdollinen vuokravelkasi tai muu asumiseen liittyvä asia tulisi parhaiten hoidettua. Asumisneuvoja on tavoitettavissa puhelimitse, sähköpostilla asumisneuvonta@lahti.fi tai Kauppakeskus Trion palvelutorilla ilman ajanvarausta tiistaisin ja torstaisin klo 9–15. Asumisneuvonnan aluejako: Asumineuvoja Heli auttaa Lahden…
-
Asuntoon muuttaminen
Avaimet Kotisi avainasiat hoitaa kanssasi kumppanimme Certego Oy (Launeenkatu 70, Lahti). Voit noutaa uuden kotisi avaimet lukkoliikkeestä sopimuksen alkamispäivänä liikkeen aukioloaikana, ma−pe klo 8–16. Palvelu on maksuton. Päivystysaikana, ma-pe klo 16–21 ja la-su klo 10–14, tapahtuva avainten nouto maksaa 150,18 euroa. Päivystysaikana tapahtuvasta avainten noudosta on sovittava etukäteen lukkoliikkeen kanssa. Kuukauden vaihteen osuessa viikonloppuun, juhlapyhään…
-

Lahden Svinhufvudinkadun taidekilpailun voittoon taiteilija ja arkkitehti Jaakko Heikkilän kiviaiheista koostuva veistossommitelma
Lahden kaupunkirakenteessa näkyvälle paikalle ns. Nelon kortteliin sijoittuvaan uudistuotantokohteeseen haettiin yksivaiheisella taidekilpailulla teossarjaa, joka asettuu luontevasti osaksi ympäristöä ja elävöittää kaupunkitilaa. Lahden Talojen järjestämän kilpailun voittajaksi valittiin Jaakko Heikkilän teosehdotus “Kivenpuoleinen”. Avoimessa ja anonyymina Lahden Talot Oy:n järjestämässä taidekilpailussa teosehdotusten aihe ja toteutustapa oli vapaa. Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä ilahduttavat 30 teosehdotusta, jotka erosivat keskenään hyvinkin…
-

Vanha Lahden rautatieasemarakennus tekee paluun taiteena matkakeskuksen viereen
Lahden matkakeskuksen vierestä löytyy tällä hetkellä yksi kaupungin suurimmista rakennustyömaista, kun Lahden Asunnot Oy ja TA-Asumisoikeus Oy rakentavat neljän kerrostalon, pysäköintirakennuksen ja kansipihan kokonaisuutta Jaksonkadulle. Julkisivuihin tulee näyttävää ympäristötaidetta. Suurimpiin Lahden rakennustyömaihin lukeutuva Jaksonkadun kohde sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn Mannerheimintien vieressä. Lahden Talojen projektipäällikkö Raine Majurin mukaan kohde on rakentamisen näkökulmasta ahtaassa paikassa, mutta työmaan suuruudesta…