Siirry sisältöön

Takaisin

Kotoilijamme kertoo: Vaikuttamalla viihtyvyyttä asumiseen 

Lahden Talot tarjoaa asukkailleen monia kanavia vaikuttaa oman kotitalonsa asioihin. Asukasaktiivina voi vaikuttaa myös asumisviihtyvyyden lisäämiseen ja siihen, millaisia tapahtumia järjestetään. 

Arjessa aktiivinen Risto nauttii siitä, kun pääsee vaikuttamaan kotitalonsa asioihin ja edistämään toiminnallaan asumisen viihtyvyyttä ja asumisympäristöä. Risto oli edellisellä asukashallituskaudella mukana toiminnassa varsinaisena jäsenenä – nyt hän on taustavaikuttamassa varajäsenen roolissa. 

Lahden Taloilla voi vaikuttaa asumisen asioihin asukashallituksen lisäksi myös asukkaiden kokouksissa ja asukatoimikunnassa. Asukastoimintaan osallistumalla voi vaikuttaa siihen, mihin kotitalon rahoja käytetään ja millaista toimintaa asukkaille järjestetään. 

Kotoilijamme Risto haki mukaan asukashallitukseen, koska halusi tutustua toimintaan ja vaikuttaa asumisen asioihin.  

– Asukashallituksen funktio on olla eräänlainen demokraattinen elin, joka katsoo asioita sieltä keittiön tai olkkarin tasolta ylöspäin, Risto kertoo. 

Asukashallituksen rooli on kehittää ja edistää asukkaiden ja heidän kotitalonsa asioita ja järjestää koulutuksia asukastoimikunnan vetäjille.  

 

Asukastoiminta palkitsee ja auttaa edistämään asukkaiden asioita 

Risto kertoo asukasaktiivina toimimisen olevan palkitsevaa. Hän kertoo, että viime vuosina toiminta on virkistynyt entisestään ja mukaan on liittynyt myös uusia aktiivisia jäseniä. 

– Asukashallituksen väki osaa kysyä ja kuunnella, kyseenalaistaa sopivasti ja pohtia asioita monesta eri näkökulmasta. Esille nostamani asiat tulivat hyvin kuulluiksi, Risto kiittää. 

Risto on huomannut, että asukastoiminta ja vaikuttaminen asumisen asioihin kiinnostaa. Toimintaan voi hakea mukaan kuka vain taustasta riippumatta – pääsyvaatimuksena on vain asuminen Lahden Talojen asunnossa ja täysi-ikäisyys. 

– Se, että toiminnassa on mukana eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia asukkaita, lisää monipuolisuutta päätöksentekoon. Uudet näkökulmat saavat ajattelemaan, että asiat voi todella tehdä monella eri tapaa, huomioi Risto. 

 width=

Asukastoimikunnan ja asukashallituksen lisäksi asukastoimintaa järjestävät myös liikunta- ja virkistystoimikunta, ympäristötoimikunta, viestintätoimikunta ja opiskelijatoimikunta.  

Toimikunnat voivat järjestää asukkaille esimerkiksi erilaisia liikunta- ja kilpailutapahtumia, ostosreissuja, siivoustalkoita ja pihakilpailuja. Toimikuntiin pääsee mukaan ilmoittautumalla oman talon asukastoimikunnan puheenjohtajalle tai suoraan Lahden Taloille. Asukashallituksen vaaleihin voi asettua ehdolle asukkaiden kokouksessa neljän vuoden välein. 

Avoimista paikoista tiedotamme myös ajoittain. Pysyhän kuulolla ja tule mukaan toimintaan! 

Kirjoittaja: Risto

Risto on Lahden Talojen Kotoilija, joka kertoo, millaista on asua Lahden Talojen kodissa.

Katso myös

  • Kotoilijamme kertoo: Naapurista tuli ystävä

    Kotoilijamme kertoo: Naapurista tuli ystävä

    Meillä Launeen Vihantakadulla asuu mukavaa porukkaa. Kun oppii tuntemaan kotitalonsa ihmisiä, turvallisuuden tunne kasvaa – ja arkeen voi löytyä yllättävänkin mukavia ihmisiä tai kokonainen yhteisö. Väestöliiton tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten lähipiiri on tiivis: ihmisellä on keskimäärin neljä oikein läheistä ystävää – juuri sen verran, että heidät voi laskea yhden käden sormilla. Minulle, sosiaaliselle savolaiselle tämä…

    Lue lisää

  • Kotoilijamme kertoo: Asukastoiminnasta löytyi uutta sisältöä arkeen

    Kotoilijamme kertoo: Asukastoiminnasta löytyi uutta sisältöä arkeen

    Vuoden viimeiset päivät ovat aikaa, jolloin moni miettii kuluneen vuoden tapahtumia, mutta samalla ajatukset kääntyvät myös tulevaa kohti – olisiko vaikkapa uuden harrastuksen aika? Itse löysin Lahden Talojen asukastoimikunnasta uutta kivaa sisältöä elämääni! Kun muutin Launeen Vihantakadulle lokakuun alussa vuonna 2017, iloitsin ennen kaikkea kotini hyvästä sijainnista. Moottoritien eteläiset liittymät olivat lähellä, mikä sopi täydellisesti…

    Lue lisää

  • Kotoilijamme kertoo: Omannäköistä elämää Porvoonjoen varrella

    Kotoilijamme kertoo: Omannäköistä elämää Porvoonjoen varrella

    Tunnen, että olen kotona Lahdessa. Olen asunut täällä Launeen Vihantakadulla jo kahdeksan vuotta. Olen kotoisin Siilinjärveltä, mutta savolaisnuottia ei enää puheestani kuule. Koti merkitsee minulle ennen kaikkea paikkaa, jossa saan elää omannäköistä elämää. Arjen sekasorto tuntuu olevan kotini pysyvä vieras, sillä tavaraa kasaantuu kaikille pinnoille. Sen keskeltä nousee kummallinen kurinalaisuus: ruokailuvälineet ovat “haa-vei-lu-järjestyksessä” ja eriparikupit…

    Lue lisää

Lahden Talot Copyright