Siirry sisältöön

Takaisin

Jaksonkadun näyttävä julkinen taideteos Lahden aseman kupeessa herättää henkiin kaupungin ja rautateiden historian

Lahden Jaksonkadun uuden asuinkorttelin julkisivuissa häilyy kauan sitten kadonnut asemarakennus. Kuvataiteilija Tatu Tuominen tutki Lahden historiaa ja innostui rautateiden merkityksestä kaupungin synnylle. Taideteoksen kautta paikan menneisyys on nyt osa asukkaiden elämää.

Vanha puinen Lahden rautatieasema häilyy graafisina kuvioina Lahden Matkakeskuksen viereisen asuinkorttelin neljän kerrostalon julkisivuissa. Kuvataiteilija Tatu Tuomisen teos Ratavarren aarre on kunnianosoitus rautateiden pitkälle historialle. Teos sijoittuu Lahden Asunnot Oy:n ja TA-Asumisoikeus Oy:n rakennuttamaan uudiskohteeseen osoitteessa Jaksonkatu 1–9.

”Toiveenani oli, että teos voisi syventää Jaksonkadun uusien asukkaiden suhdetta asuinpaikkaansa”, kertoo Tatu Tuominen ajatuksestaan teoksen taustalla.

Ratavarren aarre -teoksen innoittajana on Suomen rautateiden historia ja niiden merkitys kyseiselle paikalle. Rautatien ansiosta Lahdesta kehittyi aikoinaan kaupunki. Kun rautatiet tulivat 1800-luvun loppupuolella Suomeen, raiteita pitkin ei kulkenut vain ihmisiä ja tavaroita, vaan ne olivat tiedon ja kulttuurivaihdon valtateitä.

Teosta suunnitellessaan Tuominen tutustui Suomen Rautatiemuseon arkistoihin, jonka kokoelmista löytynyt akvarellein väritetty rakennuspiirustus Lahden järjestyksessään toisesta rautatieasemasta on toiminut teoksen lähtökohtana. Vuonna 1878 rakennetun rautatieaseman suunnitteli arkkitehti Knut Nylander. Kaunis asemarakennus oli puuta ja keisarillisen tyylin mukaan keltainen. Valmistuttuaan se oli paikkakunnan tärkeimpiä kulttuuritiloja. Rakennus purettiin vuonna 1935 nykyisen asemarakennuksen tieltä.

Vanhasta rakennuspiirustuksesta Tuominen poimi teokseen kuvafragmentteja, jotka uurrettiin fotomekaanisin keinoin betonielementtien pintaan. Viisiosainen teos sijoittuu eri puolille asuinkorttelin julkisivua. Kuvat ovat samassa mittakaavassa kuin alkuperäinen asemarakennus.

“Heijastukset jo kadonneesta rautatieasemasta, joka aikoinaan sijaitsi Jaksonkadun asuinkorttelin lähellä, häilyvät rakennuksen pinnoilla. Teoksen myötä kaupungin menneisyys ja nykyhetki asettuvat limittäin tässä korttelissa”, kertoo Tuominen teoksestaan.

Tatu Tuominen (s. 1975) on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2006. Tuominen käsittelee teoksissaan painetun kuvan ja muistin välistä suhdetta. Tuominen on esittänyt teoksiaan lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja kansainvälisesti. Hänen teoksiaan on ollut esillä muun muassa Nykytaiteen museo Kiasmassa, MOCA Shanghaissa, Suomen Tukholman instituutissa, Forum Boxissa, SIC Galleriassa ja Mäntän kuvataideviikoilla. Viime vuosina Tuominen on toteuttanut useita julkisia tilausteoksia.

Teos toteutettiin tilaustyönä Lahden Asunnot Oy:lle ja TA-Asumisoikeus Oy:lle. Teoksen taidekoordinoinnista ja tuotannosta vastasi Upeart.

Kuva: Ilkka Vuorinen / Upeart

Katso myös

  • Lahden Talot kehittää energiatehokkuutta pitkäjänteisesti

    Lahden Talot kehittää energiatehokkuutta pitkäjänteisesti

    Energiatehokkuus on yksi kestävän asumisen kulmakivistä. Lahden Taloilla energiatehokkuustavoitteet näkyvät energiankäytön seurannan kehittämisenä, säästömahdollisuuksien tunnistamisena sekä investointeina ratkaisuihin, jotka vähentävät kiinteistöjen energiankulutusta ja päästöjä. Energiatehokkuus ei synny yksittäisistä hankkeista vaan pitkäjänteisestä työstä. Lahden Taloilla energiatehokkuustyötä toteutetaan suunnitelmallisesti ETJ+-energiatehokkuusjärjestelmän avulla. Järjestelmä tukee energiankulutuksen seurantaa, tavoitteiden asettamista ja jatkuvaa parantamista sekä auttaa seuraamaan ja raportoimaan läpinäkyvästi toimenpiteiden…

    Lue lisää

  • Lahden Talot nostattaa Lahden opiskelijakaupunki-imagoa uudella opiskelija-asumisen brändillä
    ,

    Lahden Talot nostattaa Lahden opiskelijakaupunki-imagoa uudella opiskelija-asumisen brändillä

    Lahden Opiskelijakodit, eli LOK, on Lahden Talojen uusi opiskelija-asumisen brändi. Se on konkreettinen toimenpide Lahden opiskelijakaupunki-imagon kehittämiseksi ja osa Lahden Talojen pitkäjänteistä opiskelija-asumisen kehitystyötä. Lahden Talot on ryhtynyt konkreettisiin toimiin Lahden opiskelijakaupunki-imagon ja opiskelijakulttuurin vahvistamiseksi. Vuoden 2025 aikana Lahden Talot käynnisti suunnittelutyön opiskelijoille suunnatun brändin kehittämiseksi. Lahden Opiskelijakodit on Lahden Talojen opiskelija-asumisen brändi, jolle on…

    Lue lisää

  • Pohjoinen Liipolankatu 14:n uudistaminen alkaa   

    Pohjoinen Liipolankatu 14:n uudistaminen alkaa   

    Pohjoinen Liipolankatu 14:n uudistaminen alkaa. Suunnitelmat ovat valmiit ja tarvittavat luvat ja päätökset on saatu. Talon purkutyöt päästään aloittamaan vuoden 2026 lopussa. Uuden talon rakentaminen tontille alkaa vuoden 2027 alussa ja kestää arviolta reilun vuoden. Pohjoinen Liipolankatu 14:ään rakennetaan yksi seitsemänkerroksinen kerrostalo. Taloon tulee 50 tämän päivän vaatimukset täyttävää asuntoa: yksiöitä, kaksioita, kolmioita ja neliöitä,…

    Lue lisää

Lahden Talot Copyright