Kodikkaasti lähellä luontoa ja palveluita

Keskellä Kiveriön rauhallisia kerros- ja pientaloalueita on ihastuttava, sekametsästä ja kalliosta koostuva ulkoilualue. Ulkoilualueen jylhien kuusien ja lehtipuiden alla on helppo hengittää ja ihailla sympaattisen pientä mutta kaunista Palolampea. Lammesta voi bongata muuten kaloja!

”Ulkoilualueen jylhien kuusien ja lehtipuiden alla on helppo hengittää ja ihailla sympaattisen pientä mutta kaunista Palolampea.”

Keskellä Kiveriön rauhallisia kerros- ja pientaloalueita on ihastuttava, sekametsästä ja kalliosta koostuva ulkoilualue. Ulkoilualueen jylhien kuusien ja lehtipuiden alla on helppo hengittää ja ihailla sympaattisen pientä mutta kaunista Palolampea. Lammesta voi bongata muuten kaloja!

Lenkkeilijöille myös lähialueilta löytyy kivoja kohteita. Esimerkiksi Kivimaan urheilukentän läheisyydessä on kilometrin mittainen pieni pururata ja viehättävä pieni metsä, jossa saattaa nähdä kesäisin lampaita laiduntamassa aidatulla alueella. Talvisin pururadalla pääsee hiihtämään.

Pelimiehiä- ja naisia kiinnostanee Metsäpellon Ilmarisentiellä sijaitseva Energiahalli, jossa on mahdollisuus harrastaa muun muassa salibandya, sählyä, bowlsia ja mölkkyä. Gamezonen puolella voi pelata muun muassa dartsia, pöytäcurlingia, flippereitä, pingistä ja biljardia. Pelien jälkeen evästä löytyy hallin Reikäpallo Cafesta, jossa voi katsella vaikkapa urheilukisoja telkkarista. Energiahallin lähellä on myös Lahden uusi Padel Areena.

Isompaakaan nälkää varten Kiveriöstä ei tarvitse lähteä välttämättä merta edemmäksi kalaan, sillä alueelta löytyy pitserioita ja ravintola Einstein. Ruokaostokset on helppo tehdä S-Market Kiveriössä, jonka vierestä löytyy myös Kiveriön Apteekki. Keskustan palvelut sijaitsevat vain noin kahden kilometrin päässä. Busseja kulkee Kiveriöstä keskustaan ja takaisin kolme kertaa tunnissa arkipäivinä.

Alueen koululaiset käyvät Kivimaan 1.–9. luokkien yhtenäiskoulua. Viherlaakson päiväkoti sijaitsee lähellä Kiveriön kauppaa ja apteekkia. Metsän ympäröimä Sikosuon leikkialue on lapsiperheiden suosikkiulkoilupaikka Kiveriössä. Vesiliikkujien lempipaikka, Kivimaan uimahalli, sijaitsee noin kilometrin päässä Kiveriöstä. Rautaa voi nostella sekä uimahallin kuntosalissa sekä uimahallin vieressä, ulkokuntosalissa.

Hirsimetsäntiellä palvelee perinteikäs ja ihana Kukkatarha Koskinen, josta on helppo hakea kukkia ja viherkasveja kotia piristämään.

Kiveriön alue on kotoisa – lähellä luontoa ja palveluita. Alue sopii rauhaarakastaville ja heille, jotka haluavat asua hyvien harrastusmahdollisuuksien ja palveluiden naapurissa.

KATSO KIVERIÖN KOTIMME

2 km
keskustaan

Kaunis ulkoilualue

Palvelut lähellä

Hyvät harrastusmahdollisuudet

Katso kartalta