Lahden Talot on myynyt kiinteistön Ahtialasta

Lahden Talot on myynyt kiinteistön Lahden Ahtialasta osoitteesta Vilanderinkatu 1, 6, Isotarhankatu 1. Kiinteistön uusi omistaja on Sijoitusasunnot.com Group Oyj, ja omistus siirtyy 1.4.2022.

Kyseessä oleva rivitalokohde on valmistunut vuosina 1989–1990 ja siinä on 46 asuntoa.

Kiinteistöjen myyminen tukee Lahden Talojen strategista uudistamista. Asuntokannan ja palvelujen keskeisinä kehittämiskeinoina ovat muun muassa kiinteistöjen myynnit, peruskorjaukset ja perusparannukset sekä uustuotanto.

– Olemme tyytyväisiä tehtyihin kauppoihin. Kohde on löytänyt uuden hyvän omistajatahon, toteaa Lahden Talojen toimitusjohtaja Jukka Anttonen.

– Kiinteistö säilyy edelleen vuokrakäytössä, ja nykyisten vuokralaisten ei tarvitse tuntea huolta omistajavaihdoksesta, kertoo Sijoitusasunnot.com Group Oyj:n toimitusjohtaja Henri Neuvonen.

Osapuolet eivät julkista kauppahintaa. Lahden Talojen neuvonantajana toimi Suomen Toimitila Oy.

Tiedotteet