Tiedotteet

Lahden Talot tukee Lahden ympäristöpääkaupungin tavoitteita

Asumisen päästövähennyksiin uusia keinoja

Lahden Talojen hiilidioksidipäästöt pienenivät viime vuonna 25,2 prosenttia verrattuna vuoteen 2018, nyt päästöjä hillitään lisää, sanoo Lahden Talojen isännöintipäällikkö Matti Koskinen. Tämä tehdään etähallintapalvelulla, jonka avulla kiinteistöjen energiankulutusten seurantaan saadaan laatua.

Lahden Talot on kiinnittänyt huomiota asumisen hiilidioksidipäästöihin erilaisilla asukkaille kohdistuvilla ympäristökampanjoilla. Kiinteistöjen talotekniikan liittäminen analytiikkapalveluun tuo tänä vuonna lisää päästövähennyksiä. Lahden Talojen isännöintipäällikkö Matti Koskinen kertoo, että analytiikan seurannalla havaitaan tehokkaasti vikaantuneet laitteet ja saadaan selville kehitys- ja korjausehdotuksia. Näillä on selviä vaikutuksia energiankulutukseen ja hiilidioksidipäästöihin.

– Meillä on noin 7 000 asuntoa ja 11 000 lahtelaista asuu asunnoissamme. Jos pystymme vaikuttamaan asumisen päästöihin, on tällä jo merkitystä koko Lahdenkin mittakaavassa. Olemme Suomen suurin asuinkiinteistökeskittymistä, jolla tällainen palvelu on käytössä, Koskinen sanoo. Hän muistuttaa, että asumisesta kertyy enemmän päästöjä kuin lentomatkailusta.

Sitoudumme Lahden ympäristöpääkaupungin tavoitteisiin

Lahden Talot on sitoutunut Lahden ympäristöpääkaupunkikauden 2021 tavoitteisiin. Asumisen päästöjen vähentämistä on tuettu onnistuneesti asukaskampanjoilla ja energiaremontit ovat vaikuttaneet vanhemman asuntokannan päästöihin. Uudet kiinteistöt on rakennettu parhaaseen A-energialuokkaan.

Ekologisen asumisen ja kiertotalousyhteiskunnan kehittämisessä mukana

Talotekniikan optimointi kiinteistökannan etähallintapalvelulla on jatkumoa turhan energiakulutuksen pienentämiseksi. Tavoitteena on asukas- ja kiinteistökohtaisen hiilidioksidikuormituksen vähentäminen ja asumisolosuhteiden laadun parantaminen. Lahden Talojen hiilidioksidipäästöt pienenivät viime vuonna 25,2 prosenttia verrattuna vuoteen 2018. Suurin osa päästövähennyksistä tuli Lahti Energian kivihiilen jäätyä pois energiantuotannosta, etähallintapalvelun käyttöönoton lisäksi vaikuttivat kiinteistökannan uusiutuminen ja asukkaille suunnattu päästöjen vähentämiseen tähtäävä MiniMoi! -kilpailu.

– Haluamme olla asuntomarkkinassa ekologisen asumisen ja kiertotalousyhteiskunnan kehittämisessä mukana. Talotekniikan optimointi ylläpitää sisäilman tasaista laatua niin, ettei asukas sitä edes huomaa.

Etähallintapalvelu ennakoi huoltotoimia ja laittaa ne tärkeysjärjestykseen kustannustehokkuuden perusteella.

– Analytiikka havaitsee esimerkiksi vuotavat lämmitys- ja jäähdytysventtiilit heti, jolloin ajoissa tehty korjaustoimenpide säästää sekä energiaa ja siten pienentää hiilidioksidipäästöjä, kertoo palvelun toimittajan edustaja Solution Sales Manager Henri Vartiainen Schneider Electriciltä.

Lahden Talojen uudiskohteet liitetään automaattisesti uuteen palveluun. Viime vuonna Lahden Talot aloitti kuuden uudisrakennuksen rakentamisen.